tiistai 3. maaliskuuta 2015

"Life goal: travel to as many places as I can." - vinkkejä Lontooseen

Nyt on Lontoon reissulta aka seikkailulta kotouduttu ja taas on pääkoppa varustettu yhdellä kokemuksella lisää. Reissun jälkeen jäi jotenkin vähän tyhjä olo, ja olenkin jo innoissani suunnittelemassa seuraavaa reissua jonnekkin päin maailmaa.

Matkustaminen vaan on niin ihanaa ja avartava,
 ja jos se olisi ilmaista, niin mua ei varmaankaan enää paljoon näkyisi, hehheh.


Lontoossa meille sattui hyvä tuuri sään suhteen: kahtena päivänä viidestä paistoi kirkkaasti aurinko. Aloitimme kolmena päivänä aamun piristävällä lenkillä Hyde Parkissa. Hyde Park on muuten jännä siitä, että siellä koirat saavat olla vapaasti ilman hihnaa ja temmeltää rauhassa, vaikka puisto sijaitseekin aivan Lontoon keskustan tuntumassa. Kaiken kaikkiaan kaupunki on muutenkin todella koiraystävällinen ja välillä koiria saattoi näkyä kiltisti vapaana omistajiensa tuntumassa ruuhkaisimmilakin teillä.

Pystyin niin kuvittelemaan itseni Hyde Parkin ruohokentille heittelemään omalle
 koiruliinilleni palloa ja nauttimaan päivästä hyvän kaverin kanssa piknikillä.



Viiden päivänä ehdimme nähdä paljon kaupunkia ja yhtenä syynä tähän oli erityisesti se, että kävelimme joka paikkaan. Ainoastaan lähtöpäivänä otimme ensimmäistä kertaa metron kohti bussiterminaalia.

 Mikäli siis haluat kokea kaksinverroin, suosittelen ottamaan julkisten sijasta omat jalat alle!


Mitä sitten reissusta tarttui käteen ja jäi mieleen?

Jotenkin sain sellaisen kuvan Lontoosta, että paikka voisi olla New Yorkin pikkusisko, vaikken olekaan Nykissä koskaan käynyt. Rakennukset olivat huoliteltuja, ja jotkin vähän urbaanimpiakin.

Lontoon kaduilla näkee paljon tyylitietoisia naisia ja miehiä. Erityisesti elegantit harmaat ja mustat villakangastakit ja varsinkin miesten kengät jäivät kirkkaana mieleen.

Viidessä päivässä ehdin vain näennäisesti tottua päinvastaiseen liikenteeseen. Oikealle vai vasemmalle? Turha ajatella. Katso suoraan maassa lukevaan viittaan 'look right, look left' 
ja toimi sen mukaisesti. Jessöör.

Annokseen ei kannata ikinä varata tasarahaa mukaan - joudut nimittäin maksamaan noin viiden euron epäinformoidun palvelu- tai ainakin vesimaksun ruoan yhteydessä.

Lontoon kaduilla ei hymyillä sen enempää kuin Suomessakaan. Ehkä suomalaisten asenne kanssakulkijiin on vain yleinen uskomus. Ja muuten, jatkuva hymyileminen ilman vastakaikua alkaa tuntua raskaalta. Hymyilkää siis takaisin siskot ja veljet!


..sekä Notting Hillin suloiset pastellisävyiset talot ja Marylebonin pikkuputiikit. 

Ja tietenkin paljon tunnelmallisia ja herkullista vegaanista ruokaa tarjoavia ravintoloita.. ja tottakai mainitsemisen arvoinen Whole Foods.


Kävimme lähes joka ilta Whole Foodsissa ostamassa hotellille syötävää. Lounasboksi täyteen erilaisin maustein marinoituja vihanneksia ja salaattia, pariksi dippivihanneksia ja hummusta. Välipalaksi raakapatukoita ja hedelmiä, nam.
Odotan kyllä innolla sitä päivää, kun kyseinen ketju tulee Suomeen.

Kävimme myös toisessa pienemmässä luomua tukevassa ketjussa, nimeltä Planet Organic.
Tarjonta oli melko samanlaista kuin Whole Foodsissakin. Laadukasta, lähinnä luomua ja hyvää.

Ja sitten ihaniin ruokapaikkasuosituksiin:



Vantra Vitao - Oxford Streetin ihmispaljoudesta oli ihanaa löytää paikka, jossa oli ihanan rauhallista ja tunnelmallista syödä lounasta. Kotoinen sisustus sai olon tuntumaan siltä, että olisi hetkessä teleportannut itsensä johonkin lämminhenkiseen kotiin nauttimaan hyvästä ruoasta.

Kaikki ruoat olivat täysin vegaanisia, gluteenittomia, soijattomia ja sokerittomia. Lisäksi kaikki mitä lounasbuffetista maistoin, oli todella maukasta ja laadukkaan oloista. Plussaa vielä sillekin, että suurin osa aineksista on luomua ja ravinnerikkaita. Lounasbuffetissa oli tarjolla erilaisia lämpiä patoja (!), salaatteja, lisäkkeitä ja keittoja. Lisäksi ravintola-kahvilasta saa myös raakakakkuja ja -herkkuja, supereväin varustettuja smoothieita ja kai ihan jotain peruskahveja ja teetäkin.

Inpiral Lounge: raakapiirakkaa nokkospeston ja merileväsalaatin kanssa. Jälkkäriksi raakakreppiä raakasuklaakastikkeella.

Inspiral Lounge - Lähes raakaravintola Camden Townissa. Camden ei niinkään kiehtonut, joten ravintolastakin jäi ehkä pikkuisen negatiivisemmat vibat kuin jos se olisi sijainnut jossain kivemmassa kaupunginosassa. Ruoasta en kyllä keksi mitään moitittavaa. 

Aamupala- ja jälkkärilistalta löytyi muun maussa raakakreppejä banaanijätskillä ja raakasuklaakastikkeella, smoothieita, tofumunakasta taivaallisen makuisen leivän kanssa (!), jonkinlaista crumblea marjojen kanssa, chiavanukkaita ja raakakakkuja. Lounas- ja illallislistalla oli muun muassa raakapiirakkaa, perunalohkoja upgreidatun hampurilaisen kanssa, raakanachoja erilaisten dippien kanssa ystävien kanssa jaettavaksi jne. Lisäksi Inspiralilla on myös omia tuotteita, kuten lehtikaalisipsejä, joita löytyy mielestäni myös ainakin Suomen Ruohonjuuresta.



Nama - raakaravintola pastellinsävyisten katujen vieressä Notting Hillissä. Ihana ja varmaankin yksi lemppari ruokapaikkani (niistä joissa olen vieraillut) koko Lontoossa.
Mukavaa henkilökuntaa ja ihanan avara sekä valoisa paikka.

 Raakakreppejä, kookospuuroa, smoothiekulhoja, raakakakkuja.. tulee nälkä muistellessakin. Illallislistalla erilaisia raakapizzoja, -pastaa, -salaatteja ja parasta, siis parasta raakalasagnea (!) Suosittelen ehdottomasti käymään, mikäli joskus käyt Lontoossa!


Wild Food Cafe - suloisella sisäpihalla (aikamoisessa piilopaikassa) talon yläkerrassa sijaitseva kodikas vegaaninen, lähinnä raakaravintola. Ravintola on pienehkö ja keskellä on avokeittiö,
 josta voi seurata kokkien inspiroivaa työtä.
 Itse tunsin paikan heti omakseni ja ruoka oli ihanan rustiikkista ja aidon makuista.

Söin raakapizzan ja suklaisen toffeekastikkeella ja ruusunlehdillä koristellun kauneimman raakakakkupalan, jonka koskaan olen syönyt. Tästä paikasta jäi todella positiiviset fiilikset
 ja voin suositella ihan koko sydämen pohjasta kyseistä paikkaa.

Wild Food Cafessa nauttimani raakapizza ja elämäni herkullisin ja kaunein maistamani raakakakun palanen.

Tanya's - raakaravintola Chelseassa. Annokset olivat ihanan minimalistisia ja kevyitä ja aidot maut pääsivät todella kauniisti esiin. Itse otin Warrior -salaatin ja kaverini otti Detox -salaatin. Tälläkin listalla oli raakakreppejä (joku Lontoolainen villitys?), smoothiekulhoja, raakapizzoja, -kakkuja, tuorepuristettuja mehuja ja kaikkea muuta kehoa hellivää.

Ainoa, mikä paikassa häiritsi, oli työntekijöistä paistava stressi. Muuten yksityiskohtia myöten tosi miellyttävä paikka ja paikasta jäi mieleen ihana taulu, jossa luki päivän ajatus:
"Livin healthy is living more."
Tanya's: "You are beautiful..."


Juice Baby - paikka, jossa olisin viihtynyt vaikka koko päivän päivittelemässä blogia ja siemaillessa smoothieta. Lisäksi sisustus joka todellakin miellytti silmää. Jokainen smoothie menussa vaikutti kokeilemisen arvoiselta.

 Itse maistoin toffeista chiavanukasta maapähkinävoi-banaani-suklaasmoothien kanssa
ja kaverini otti tuorepuristettua vihermehua. 
Lisäksi tarjolla olisi ollut kahvia, teetä ja erilaisia salaatteja.



Roots & Bulbs - ihana pysähtymispaikka keskellä päivää. Tuorepuristetun punajuuri-porkkana- omena -mehun ja marjaisen chiavanukkaan kanssa ihmettelemään ohikulkevia ihmisiä ja raapustamaan ajatuksia vihkoon. Punnitsin pitkään myös gluteenittoman ja vegaanisen wrapin ja smoothieiden välillä, mutta tuttu ja turvallinen vei voiton.



En oikeastaan ostanut Lontoosta paljoakaan, koska en koe tarvitsevani kauheasti mitään lisämateriaa. Ostin kotiin lähinnä sellaisia raakapatukoita, joita en ole nähnyt Suomessa, supersuperhyvää mysliä (josta söin jo ekana avaamispäivänä puolet), 
kilon purkin cashewpähkinävoita ja pienemmän maapähkinävoipurkin (addiktio? älä kysy.), 
äitille spirulina-chia-mulperi -raakasuklaata, ja siskolle ja Saralle teetä.


Lisäksi ostin Deliciously Ellan reseptikirjan sekä kirjan 
"It's not how good you are. It's how good you want to be."

Päällimmäisenä tällä hetkellä ajatus siitä, että haluan vaan matkustaa maailmaa ympäri. Nähdä paikkoja, tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Oppia. Kasvaa, kasvaa ihmisenä.



"Life goal: travel to as many places as I can."

Rakkaudella, Elli




6 kommenttia:

  1. Jee kiitos tästä Elli! Itelläni on haaveissa mennä Lontooseen tänä keväänä, ja tästä postauksesta olisi ihan hurjan suuri apu matkaa varten! :)) <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Elli! Onnistut kyllä tekemään näitä postauksia niin oikeeseen aikaan :-) Viimeksi se postaus Sis. Delin aamupalasta ja nyt tämä Lontoo-postaus! Mulla on nimittäin tiedossa matka kyseiseen kaupunkiin huhtikuun lopussa ja tästä sai tosi hyviä vinkkejä kahviloista ja ruokapaikoista!! Kiitos paljon <3

    VastaaPoista
  3. Itse olen menossa Lontooseen n. kuukauden päästä, kiitos tästä postauksesta! Mistä ostit kirjat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä! Kiva olla avuksi!!☺️ Ostin toisen urban outfitteristä ja toista paikkaa en muista! Marylebonista kumminkin 😄

      Poista