lauantai 20. kesäkuuta 2015

Arkisalaatti goes spicy

Mitä tehdä, kun kaappi ammottaa tyhjyyttä ja jotain pitäisi saada pakattua mukaan evääksi? 
Silloin tartutaan ainesosiin, joita kaapista löytyy ja laitetaan luovuutta peliin. 


Parisen kuukautta sitten tässä keittiössä syntyi ihana arjen pelastaja, nyt jo arkisalaatiksi kastettu, herkku salaatti, joka on kulkenut eväänäni nyt noh, oikeastaan ne parisen kuukautta. 
Arkisalaatti on toiminut luottoeväänä, ja ainekset siihen on ollut
 kaapissa lähestulkoon aina - vaan ei sitten tällä kertaa.

Salaattiin päättyi lopulta aurinkokuivattua tomaattia, kevät- ja ruohosipulia, basilikaa, kikherneitä, avokadoa, kurkkua ja tomaattia sekä ripaus suolaa. Heti jo seuraavana päivänä innostuin
 kuitenkin salaatin upgreidaamisesta ja marinoin kikherneet, ja tarkoituksena oli
 myös paistaa herneet pannulla rapsakoiksi, mutta siihen ei ollut enää siinä vaiheessa aikaa.
 Lopulliseen salaattiin päätyi myös perustomaattien sijasta kirsikkatomaatteja
 ja maukasta salaattisekoitusta perus jäävuorisalaatin sijaan.


Arkisalaatti goes Spicy
(niin monelle kuin maltat tehdä)

kurkkua
kypsiä avokadoja
salaattisekoitusta
kirsikkatomaatteja
kevät- ja ruohosipulia
tuoretta basilikaa
ripaus Kalaharin suolaa
aurinkokuivattua tomaattia

kikherneitä: ekstraneitsytoliiviöljyä, currya, paprikajauhetta, chiliä, 
ripaus Kalaharin suolaa tai vaan ripaus Kalaharin suolaa

lisäksi halutessa: hummusta

- Marinoi kikherneet ja paista halutessasi rapsakoiksi pannulla. 
Pese ja paloittele muut salaatin ainekset, kokoa tarjoiluvatiin/lautaselle/eväsrasiaan ja nauti.


'Weekday salad' goes Spicy:

cucumber
ripe avocados
mixed salad
cherry tomatoes
spring onion and chive
fresh basil
a sprinkle of Himalayan salt
sun-dried tomatoes

chickpeas: extra virgin olive oil, curry powder, paprika powder, chili
, a sprinkle of Himalayan salt or just a pinch of salt

- Marinate the chickpeas and fry in a pan.
Rinse and chop the other ingredients and serve. You can add hummus as well.


"Fresh ingredients make everything tasty."

Rakkaudella, Elli




2 kommenttia:

  1. Ei vitsit miten samanlaisella salaattikombolla olen töihin viime päivinä mennyt! :-D Omani sisälsi salaattia, punakaalia, kesäkurpitsaa raastettuna, kevätsipulia, maustettuja kikherneitä, tomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja, auringonkukan siemeniä, punaista pestoa ja viinisuolaheinää. Hirmu hyvää! Kikherneet ovat kyllä loistava lisä lounassalaateissa, tulee paljon ruokaisampi ja täyttävämpi satsi.

    VastaaPoista