sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Ellie's life in bites

                                                                               kuva: Hanna Pusa

Vuonna 2014 aloitin kirjoittamaan "Niin hyvää - että hymyilyttää" -blogia, 
ja nyt kaksi vuotta myöhemmin, lukuisia taitoja ja kokemuksia rikkaampana, 
on aika päättää tämä opettavainen ja kaikin puolin ihana aikakausi ja korkata uusi. 

Vihdoin ja viimein yksi iso unelmani on konkretisoitunut avatessani uuden blogisivustoni: http://www.ellieslifeinbites.com

Ellie's life in bites tulee nimensäkin mukaisesti sisältämään palasia elämästäni
 - arjen kauniita hetkiä, höpinää ja omia kokemuksiani hyvinvoinnista laajemminkin
 (ei pelkän ravitsemuksen ja reseptiikan puolelta siis), tuote-, ravinotola- ja kahvilasuosituksia
 sekä tuttuun tapaan reseptejä herkullisiin ja hyvää tekeviin herkkuihin. 

Tuhannet kiitokset teille, jotka olette seuranneet matkaani jo blogini alkuajoilta, 
rakkautta ja tervetuloa seuraamaan matkaani uudella saitilla, siellä nähdään. <3 

Rakkaudella, Elli

torstai 31. joulukuuta 2015

Uudenvuoden minimenu: Juuressipsit

Uudenvuoden minimenulle viimeisin silauksen tuo nämä puolessa tunnissa valmistuvat juuressipsit. Olen aina ajatellut, että sipsien valmistaminen itse on äärimmäisen vaivalloista ja aikaavievää, 
minkä takia sipsien tekeminen onkin sitten jäänyt tyystin. Olen tyytynyt ostamaan kaupasta
 pitkään kalliita juuressipsejä, joiden pienestä pussista puolet on ilmaa, mutta enpä taida tyytyä enää. 

Itse valmistin sipsit juuresleikkurilla, jonka ostin joskus parisen kesää sitten
 suloiselta torilta Roomassa. Juuresten pilkkominen onnistuu myös tavallisella veitsellä,
 mutta kannattaa olla tarkka, että saa lopputulokseksi tarpeeksi ohuita suikaleita. 

Sipsien valmistuksessa kannattaa myös olla tarkkana - sipsejä pitää nimittäin vahtia lähes
 koko paiston ajan. Itselläni ensimmäinen kokeilu onnistui täydellisesti..vähän liiankin hyvin, 
sillä söin sipsit heti lämpiminä SUITSia katsellessa ja kuvaus jäi puolitiehen. Niinpä valmistin seuraavana päivänä toisen pellillisen, jonka sipsit paloivat totaalisesti. Noh, valmistinpa sitten
 vielä kolmannenkin pellillisen, josta puolet oli kuvauskelpoisia. Siispä, pitäkää silmät tiukasti
 kiinni sipseissänne paiston ajan, älkääkä puuhailko samalla kymmenen asian parissa :D Ainiin, kiertoilmauunissa voi samalla vaivalla valmistaa tupla- tai tripla-annoksen sipsejä, suosittelen. 

Ihanaa ja nautinnollista uutta vuotta! 


Juuressipsit 

2 perunaa
1 punajuuri
puolikas bataatti

loraus oliiviöljyä
Kalaharin suolaa

- Siivuta juureksista ohuita suikaleita. Sekoittele siivut kevyesti oliiviöljyssä ja suolassa
 - sekä haluamissasi mausteissa, esimerkiksi BBQ-mauste sopii sipseihin loistavasti!

- Paista sipsejä ensin 220 asteisessa uunissa kymmenen minuuttia. Vähennä
 sitten lämpötila 90 asteeseen ja anna sipsien paistua vielä kymmenisen minuuttia. 
Valmiiden sipsien tulisi olla rapsakoita. Tarjoile avokado- ja kikhernetahnan kera.

Rakkaudella, Elli

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Uudenvuoden minimenu: Raaka vadelma-lakupiirakka



Uudenvuoden minimenun jälkkäriksi valikoitui lempeän lakritsinen ja suloisen
 vaaleanpunainen vadelmaraakapiirakka. Piiraan pohjassa loistaa yhdet lemppariainesosistani:
rapsakat parapähkinät, makeat medjool-taatelit ja vaniljauutejauhe (!). Piirakan kuorrutteeseen 
päätin kokeilla uutta tuttavuutta: Foodinin lakritsinjuuriuutejauhetta, jota olen nyt innostunut käyttämään myös smoothieiden joukossa. Täyte oli täydellisen samettista ja juuri sopivan makeaa sekä raikasta. Kokonaisuudessaan siis varsin toimiva tapa päättää ateria kuin ateria.  

En ole ennen oikein lämmenyt lakritsille, mutta Foodinin lakritsinjuurijauhe
 on yllättänyt kyllä positiivisesti: lakujauheeksi ihanan mieto, ja helppo tapa totuttaa 
makuaisti pikkuhiljaa lakritsin makuun. Joko olette testanneet lakujauhetta?
 Mikäli olette, niin onko lakujauhe ollut positiivinen lisä maustekaappiin?

Huomaa: Kuvien piirakassa on käytetty vain about puolet pohjamassasta ja täytteestä.
Piirakan voi valmistaa yhden ison piirakkavuoan sijasta useampaan pikkuvuokaan :)


Raaka vadelma-lakupiirakka

pohja:

ripaus Kalaharin suolaa

- Laita parapähkinät, vaniljauutejauhe ja suola tehosekoittimeen. Blendaa muruksi. Lisää taatelit ja blendaa tahmaiseksi massaksi. Painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjapiirakkavuoan pohjalle.

kuorrute:

250 ml kookoskermaa

2 dl taateleita
1 1/2 dl sulatettuja vadelmia
pieni loraus vettä

ripaus Kalaharin suolaa

- Laita taatelit, sulatetut vadelmat ja loraus vettä tehosekoittimeen. Blendaa tasaiseksi. 

- Laita kookoskerma, vadelma-taateliseos ja mausteet kulhoon. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi. 
Maista. Laita kuorrute pursotinpussiin ja pursota piirakkapohjan päälle. 

- Laita raakapiirakka jääkaappiin tekeytymään pariksi tunniksi. 
Koristele valmis piirakka vadelmilla ja macadamiamurulla. 

Rakkaudella, Elli

Uudenvuoden minimenu: Siemennäkkärit, kikherne- ja avokadotahna


Mitä valmistaa uudenvuoden tarjoiluiksi? Ainakin omiin pääkriteereihini kuuluu ennen kaikkea helppous. Tarjoiltavien kuuluu olla helposti napsittavaa mutta silti sopivan täyttävää. 

Tässä uudenvuoden minimenussani perunasalaatti täyttäköön kriteerin täyttävä. 
Kräkkerit, tahnat ja myöhemmin julkaistavat juuressipsit sekä
 vadelma-lakupiirakka saakoon täyttää kriteerin helposti naposteltavat. 

Valmistin ekaa kertaan siemennäkkäreitä aka kräkkereitä. Valmistusprosessi oli ihanan
 helppo verrattuna esimerkiksi sämppäreiden valmistukseen. Plussaa erityisesti siitä, 
että käsiä ei tarvitse työntää ja sotkea taikinaan (yök) ja sotkea tahmatassuilla koko keittiötä
 vaan sen sijaan näkkärit valmistuvat yksinkertaisesti, siististi ja nopeasti kulhossa lusikalla, 
eikä käsillä, sekoittaen :D Siemennäkkärit tulevat kyllä jatkossa toimittamaan
 meillä sämppäreiden virkaa - ei enää taikinaisia tahmatassukäsiä, THANK GOD.

Kräkkereiden kaveriksi pyöräytin viidessä minuutissa valmistuvaa kikherne- ja avokadotahnaa. Hifistelijöiden takia nimesin tahnan tarkasti kikhernetahnan, enkä hummukseksi, sillä
 perinteisessä hummuksessa on kikherneiden lisäksi seesaminsiementahnaa aka tahinia, 
josta en hirveästi maun puolesta välitä. Ainiin kookoksen inhoajille oma vinkkivitonen: 
voit korvata kräkkereissä esiintyvän kookosöljyn myös loistavasti oliiviöljyllä - testattu on, ja toimii!


Siemennäkkärit

2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 tl oreganoa
2 dl kuumaa vettä
1/2 dl vesihauteessa sulatettua kookosöljyä

- Sekoita kuivat ainesosat yhteen. Lisää seokseen kuuma vesi ja vesihauteessa
 sulatettu kookosöljy. Sekoita ja levitä seos tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle pellille. 

- Paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia 150 asteessa. Leikkaa paloiksi lämpimänä.
 Anna jäähtyä ennen syömistä. Tarjoile avokadotahnan ja kikhernetahnan kera.

Taivaallinen kikhernetahna

1 pkt kikherneitä
1 1/2 dl aurinkokuivattua tomaattia
loraus oliiviöljyä
ripaus juustokuminaa
ripaus Kalaharin suolaa

- Laita kaikki ainesosat kulhoon ja soseuta tasaiseksi tahnaksi.
 Maista. Tarjoile siemennäkkäreiden kanssa tai esimerkiksi salaatin lisäkkeenä.

Avokadotahna

2 avokadoa
1/2 punasipuli
1/2 dl kirsikkatomaatteja
ripaus mustapippuria
ripaus Kalaharin suolaa
puolikkaan sitruunan mehu

- Laita kaikki ainesosat kulhoon ja soseuta tasaiseksi tahnaksi. Maista.
 Tarjoile siemennäkkäreiden kanssa tai esimerkiksi salaatin lisäkkeenä. 

Rakkaudella, Elli

tiistai 29. joulukuuta 2015

Uudenvuoden minimenu: Uudenvuoden perunasalaatti



Uudenvuoden tarjoiltaviin kuuluu perinteisesti perunasalaatti.
 En ole oikeastaan aiemmin ollut mikään suurin perunasalaattifani,
ennen kuin maistoin OmNamin lounaalla tarjottua versiota perunasalaatista

OmNamin versio perunasalaatista ei ollut ihan perinteinen - kuminalla maustetun perunan
 lisäksi salaatissa oli makeita paahdettuja porkkanoita, selleriä ja koko komeus oli
 sekoitettu ihanan kermaiseen dijon-kreemiin. Rakkautta ensisilmäyksellä, kyllä. 
Mikäli perunasalaatti ei syystä tai toisesta houkuttele,voit yhtä hyvin valmistaa
 Waldorfin salaattia , joka saa makunsa samasta kastikkeesta kuin kyseinen perunasalaatti.

Rentouttavaa alkanutta viikkoa!


Perunasalaatti (noin 6:lle)

10 perunaa
*6-8 pientä porkkanaa
vaahterasiirappia
½ sipuli
1 tl juustokuminaa
ripaus Kalaharin suolaa
ripaus mustapippuria

cashew-majoneesi:

*1 ½ dl liotettuja cashewpähkinöitä
reilu ½ dl vettä
3 tl Dijon sinappia
1 rkl omenaviinietikkaa
*1 tl vaahterasiirappia
1-2 rkl oliiviöljyä
½-1 tl Kalaharin suolaa
ripaus mustapippuria

*Mikäli haluat perinteisemmän version, laita porkkanoiden sijasta
 salaattiin kuorittua ja pilkottua omenaa sekä 2-3 pilkottua maustekurkkua. 

- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, kuori ja pilko porkkanat.
Kaada porkkanapalat kulhoon, kaada päälle vaahterasiirappi ja ripottele päälle
 vähän Kalaharin suolaa. Kääntele mausteet lusikalla porkkanoiden sekaan.
Laita uuniin noin 20 minuutiksi, tai kunnes ne ovat kypsiä.

- Pese ja kuori perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä.  Kuori ja hienonna sipuli.

- Valmista kastike blendaamalla kaikki muut ainekset, paitsi oliiviöljy, tasaiseksi. Blendaa, kunnes seos on tasaista. Lisää oliiviöljy ja blendaa tasaiseksi seokseksi. Maista. Lisää tarvittaessa jotain.

- Sekoita majoneesi muiden ainesten joukkoo, mausta suolalla,
mustapippurilla ja kuminalla. Sekoita, ja kaada tarjoiluastialle.

- Tarjoa lisäkkeenä esim. tuoreen, lämpimän leivän kera.

Rakkaudella, Elli

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulupäivän brunssi: muffinit ja riisipuuro


Ja niin se joulu taas tuli. Itse meinasin hemmotella perhettäni joulupäivänä
 rauhassa haudutetulla riisipuurolla, puolukkaisella smoothiella ja
 mehevillä muffineilla - tällä kertaa suunnitelmissa siis makeampaa tarjottavaa.

Riisipuuron valmistan puoliksi mantelimaitoon ja puoliksi kookosmaitoon. 
Riisipuuron päälle sopii täydellisti helposti taateleista valmistuva sose: tuoretaateleita
 blendaa mantelimaidon kanssa ja maustaa kanelilla, kardemummalla ja Kalaharin suolalla. 
Itse olen sitä mieltä toppingeissa, että enempi parempi :D, joten riisipuuron päälle löytää 
tiensä myös ihana cashewtahna, granaattiomenan siemenet ja taatelisoseen tilalle
 vaihtoehtoisesti kookossokeri. Täällä vielä tarkempi resepti taivaallisen riisipuuron valmistamiseen.

Joulumuffinit/-kuppikakut valmistuivat ihanan helposti verrattuna esimerkiksi sämpylöihin, 
joita olen tässä tämän viikon sisään vaivannut jo viitisenkymmentä kappaletta...:D 
Ainesosat vaan blenderiin, sekasin ja maistelua, ei kohottamista vaan suoraan uuniin
 ja muffinien kypsymistä odotellessa taikinajämien lusikoiminen suoraan suuhun Bieberin
 joululistaa (älkää kysykö) kuunnellessa. Ja ai että, hyvää kannatti odottaa, nimittäin lopputulos
 oli timanttinen! Meheviä, pehmeitä muffineita. Vielä päälle taatelikermakuorrute niin ai että!

Ihanaa, rakkaudentäyteistä ja kaiken kaikkiaan nautinnollista joulua!


Joulumuffinit (10 kpl)

4 dl gluteenitonta kaurajauhoa
2 dl mantelijauhoa
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl aitoa vaniljaa
ripaus Kalaharin suolaa

2 kypsää banaania
2 dl taateleita
2 1/2 dl mantelimaitoa
1 rkl chia, 1 tl psyllium ja 3/4 dl mantelimaitoa

- Yhdistä chia, psyllium ja mantelimaito, anna tekeytyä kymmenisen minuuttia. 
Yhdistä kuivat ainesosat. Blendaa banaanit, taatelit, mantelimaito
 ja chia-psylliumgeeli yhteen. Yhdistä kuivien aineiden kanssa.

- Kaada muffinivuokiin ja paista 15-20 minuuttia uunin keskitasolla 200 asteessa.

kuorrute:

10 tuoretaatelia, vettä
kypsä pieni banaani
1 pkt (250 ml) kookoskermaa
1 tl aitoa vaniljajauhetta

- Kun muffinit ovat valmiita, voit halutessasi kuorruttaa ne. Blendaa taatelit ja
 puolikas banaani pienen vesimäärän kanssa soseeksi. Kaada banaani-taatelisose
 ja kookoskermasekä vaniljajauhe kulhoon ja vaahdota. Kaada kuorrute
 pursotinpussiin ja kuorruta muffinit. Koristele puolukoilla ja macadamiamurulla.

Rakkaudella, Elli

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluruokaa: makea superkvinoa ja vihersalaatti



Makea ja mausteinen kvinoa yhdessä raikkaan juhlavan salaatin kanssa kruunaavat 
joulupöydän menun. Makeus kvinoaan tulee luonnollisista makeuttajista: kuivatuista
 taateleista, rusinoista ja goji-marjoista. Pehmeää makua tuo kookosöljy ja jouluisen
 kvinoasta taikoo mitkäs muutkaan, kuin joulun omat mausteet: kaneli ja kardemumma!

Perinteisestä vihersalaatista saa astetta juhlavamman vaihtamalla vaaleat lehtiversot
 tummiin, reseptissä pinaattiin ja tammenlehtisalaattiin - myös rucola käy hyvin. 
Luksusta salaattiin tuo ihanat suussa rapsahtelevat ja kauniisti kimaltavat granaattiomenan
 siemenet yhdessä paahdettujen pekaanipähkinöiden ja arganöljyn kanssa.

Joulupöydän menu on nyt kaiken kaikkiaan koossa, mutta älkäähän
 unohtako joulupöydän jälkkäriä: mehevää ja kuohkeaa taatelikakkua!

Ihanaa ja stressittömää joulunodotusta!


Jouluinen superkvinoa

2 dl kvinoaa
4 dl vettä

1 rkl kookosöljyä
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
Kalaharin suolaa

1 dl taateleita
1 dl rusinoita
1 dl goji-marjoja

- Huuhtele ja keitä kvinoa. Kun kvinoa on kypsää, lisää muut ainesosat. Maista. 
Voit tarjoilla kvinoan joko kuumana tai kylmänä - itse tarjoilen kvinoan yleensä kylmänä.

Luksussalaatti

pinaattia, rucolaa
tammenlehtisalaattia
granaattiomenan siemeniä
kevyesti paahdettuja pekaanipähkinöitä
loraus arganöljyä
Kalaharin suolaa

- Huuhtele pinaatti, rucola ja tammenlehtisalaatti. Ripottele suolaa vihreisiin. 
Paahda ja suolaa pekaanipähkinät kevyesti kuivalla pannulla. Kokoa granaattiomenan
 siemenet ja pekaanit salaattipedin päälle ja lisää päälle loraus arganöljyä. Nauti lisäkkeenä.

Rakkaudella, Elli