tiistai 29. joulukuuta 2015

Uudenvuoden minimenu: Uudenvuoden perunasalaatti



Uudenvuoden tarjoiltaviin kuuluu perinteisesti perunasalaatti.
 En ole oikeastaan aiemmin ollut mikään suurin perunasalaattifani,
ennen kuin maistoin OmNamin lounaalla tarjottua versiota perunasalaatista

OmNamin versio perunasalaatista ei ollut ihan perinteinen - kuminalla maustetun perunan
 lisäksi salaatissa oli makeita paahdettuja porkkanoita, selleriä ja koko komeus oli
 sekoitettu ihanan kermaiseen dijon-kreemiin. Rakkautta ensisilmäyksellä, kyllä. 
Mikäli perunasalaatti ei syystä tai toisesta houkuttele,voit yhtä hyvin valmistaa
 Waldorfin salaattia , joka saa makunsa samasta kastikkeesta kuin kyseinen perunasalaatti.

Rentouttavaa alkanutta viikkoa!


Perunasalaatti (noin 6:lle)

10 perunaa
*6-8 pientä porkkanaa
vaahterasiirappia
½ sipuli
1 tl juustokuminaa
ripaus Kalaharin suolaa
ripaus mustapippuria

cashew-majoneesi:

*1 ½ dl liotettuja cashewpähkinöitä
reilu ½ dl vettä
3 tl Dijon sinappia
1 rkl omenaviinietikkaa
*1 tl vaahterasiirappia
1-2 rkl oliiviöljyä
½-1 tl Kalaharin suolaa
ripaus mustapippuria

*Mikäli haluat perinteisemmän version, laita porkkanoiden sijasta
 salaattiin kuorittua ja pilkottua omenaa sekä 2-3 pilkottua maustekurkkua. 

- Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, kuori ja pilko porkkanat.
Kaada porkkanapalat kulhoon, kaada päälle vaahterasiirappi ja ripottele päälle
 vähän Kalaharin suolaa. Kääntele mausteet lusikalla porkkanoiden sekaan.
Laita uuniin noin 20 minuutiksi, tai kunnes ne ovat kypsiä.

- Pese ja kuori perunat ja keitä ne suolalla maustetussa vedessä.  Kuori ja hienonna sipuli.

- Valmista kastike blendaamalla kaikki muut ainekset, paitsi oliiviöljy, tasaiseksi. Blendaa, kunnes seos on tasaista. Lisää oliiviöljy ja blendaa tasaiseksi seokseksi. Maista. Lisää tarvittaessa jotain.

- Sekoita majoneesi muiden ainesten joukkoo, mausta suolalla,
mustapippurilla ja kuminalla. Sekoita, ja kaada tarjoiluastialle.

- Tarjoa lisäkkeenä esim. tuoreen, lämpimän leivän kera.

Rakkaudella, Elli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti