torstai 5. kesäkuuta 2014

Kuuluisa banaanijäde

Loma on saapunut ja hellejakson pitäis palata tänään. Itse en Suomen helteistä ehdi nauttia, koska lähden parin tunnin päästä Roomaan mutta enköhän mä sielläkin viihdy, hehhe.

Moni on varmaan kuullut hehkutusta tästä jo kuuluisasta banaanijätskistä. Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että jäisiä banaaneja blendataan täyteläiseksi jätskiä muistuttavaksi mössöksi, joka maistuu taivaalliselta!(banaanirakastaja allekirjoittaa)

Banaanijätskissä ehkä parhainta on se, että se käy lähes kaikille. Se on täysin vegaanista ja laktoositonta eikä siinä ole lisäaineita tai lisättyä sokeria. Se on myös nopeaa tehdä ja kaiken lisäksi halpaa, oikeaa pikaruokaa.




Yleensä monet tuntuu miettivän, että monta banaania yhteen annokseen tulisi laittaa. Itse meen yleensä aika fiilispohjalta ja heitän blenderiin jäistä banaania sen verran kun just sillon tuntuu hyvältä.

Välillä joidenkin kauppojen hedelmäosastoilla törmää sellasiin järjettömän suuriin pusseihin, missä on muka liian kypsiä banaaneja superalennuksella. Tällöin on täydellinen tilaisuus täyttää oma pakastin kypsillä banaaninpalasilla, jotka sitten odottaa mieliteon iskiessä.



Välillä nautin herkun ihan yksinkertaisimmillaan mutta yleensä heitän sekaan mitä milloinkin mieli tekee. Jäinen banaani toimii siis peruspohjana.Vaniljajätskiä saat kun heität jäisen banaanin sekaan aitoa vaniljajauhetta, mansikkaan jäisiä mansikoita jne. 

Okei okei selittelyt riittäköön - ajattelin laittaa tähän nyt ihan tälläset perusreseptit, jolla teen tätä jumalaista herkkua. 

Mangojäde (1:lle)

2 jäistä banaania paloiteltuna
reilu 1 dl jäisiä mangopaloja
tarvittaessa mantelimaitoa (kookos-/soijamaitoa..)

- Ota banaanit ja mangot sulamaan noin puolta tuntia ennen kuin haluat syödä jädeä
- Blendaa kohmeiset hedelmät ja lisää tarvittaessa maitoa (jos blenderi ei aja muuten tasaiseksi)
- Nauti ja lisää päälle esimerkiksi mulperimarjoja, pähkinöitä tms.


Vinkit: Kun blendaat hedelmät, voit halutessasi lisätä sekaan turkkilaista jogurttia tai maitorahkaa, niin saat vielä kermaisemman lopputuloksen. Tällöin jätski ei tosin ole enää vegaaninen. 

Voit blendata hedelmät blenderillä tai sauvasekoittimella.

Voit sekoittaa valmiin jäden sekaan lusikalla erilaisia sattumia, kuten pähkinöitä ja/tai marjoja

Banaani ja maapähkinävoi ovat kuin luotu toisillensa - blendaa siis jäisen banaanin joukkoon noin 1 rkl sokeritonta maapähkinävoita, voin luvata ettet kadu


Suklaajäde (1:lle)
2 jäistä banaania paloiteltuna
1 rkl raakakaakao-/carobjauhetta
tarvittaessa mantelimaitoa (/kookos-/soijamaitoa..)

- Ota banaanit sulamaan noin puolta tuntia ennen kuin haluat valmistaa jäden
- Blendaa banaanit tasaiseksi, lisää raakakaakaojauhe ja blendaa vielä

Vinkki: Lisää sekaan esimerkiksi kaakaonibsejä, lisää banaania, pilkottua tuoretta taatelia ja saksanpähkinää (tulee mieleen ben&jerrysin chunky monkey)


                               "Most people have no idea how good their body is designed to feel."
                                 - Kevin Trudeau

                                                                      Rakkaudella, Elli


4 kommenttia:

  1. Oih namiiiiii!! ;P Kylläpäs näyttää herkulliselta! Joskus olen tehnyt banaani/raakakaakao rahkajädeä. Kyllä terveellisistä raaka-aineista saa hyviä herkkuja ja niitä on kiva syödä kun tietää että ne on terveellisiä! :)

    VastaaPoista
  2. Olen täysin samaa mieltä! :) Parasta siinä on kuitenkin se, että hellii kroppaa huomaamattaan ja piristyy väsymyksen sijaan. Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  3. Mä tein tota viime kesänä. Todellakin sika hyvää! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on, ihanan raikas ja hyvä vaihtoehto maitojätskille! :)

      Poista