tiistai 3. kesäkuuta 2014

Täyteläinen tomsusoppa

Vihdoinkin saa siirtyä kesäruokien pariin. Kauppoihin tulee suomalaisia vihanneksia (suomalaisia mansikoita odotellessa..) ja hedelmiä tulee syötyä urakalla. Kesäisin tulee yleensä valituksi jotain raikasta ja kevyttä syötävää - hellepäivinä varsinkin.

Kesä on lempivuodenaikani. Rakastan sitä tunnetta, kun kävelen hakemaan aamupostin ja aurinko on jo noussut, kun koko ympäristö on vehreä, kun saan maistettua ensimmäisen itse kasvatetun kirsikkatomaatin, kun saa marjastaa ja samalla syödä puolet saaliista, kun olo on vapautunut (kaikesta kouluhärdellistä yms), kun huomaan, että äiti on ostanut ison laatikollisen mansikoita, lista vaan jatkuu... Kesällä elämä tuntuu vaan aina hymyilevän!


Tomsusoppa (4:lle)

2-3 valkosipulinkynttä
 sipuli
öljyä
2-3 varsisellerin vartta
400 g tomsumurskaa
noin 2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio (/voit tehdä oman kasvisliemen)

päälle: tuoretta basilikaa

Huom! yleensä teen tupla-annoksen, koska kellekään ei riitä yksi lautasellinen

- Kuori ja hienonna sipulit ja kuullota niitä parisen minuuttia kuumassa öljyssä kattilassa

- Leikkaa sellerit pieniksi kuutioiksi ja lisää ne sipulien sekaan,
 kuullota vielä pari minuuttia

- Lisää vesi, liemikuutio ja tomsumurska. Anna kiehua noin 15 minuuttia.

- Soseuta keitto (esim. sauvasekoittimella)

- Tarjoile ja lisää annosten pinnalle basilikaa


"Our food should be our medicine and our medicine should be our food."
- Hippocrates                                                                                              

Rakkaudella, Elli               
                                                                     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti