Eilen tosiaan Greenstreetin Johannes ja Aino tuli meille pitämään raakasuklaa workshoppia, koska arpa sattui osumaan minun kohdalleni kilpailussa! Tarkoituksena oli kuulemma ollut, että workshoppi olisi about viidelle ihmiselle, mutta siitä minä en ollut tietoinen (tai sitten halusin vain enemmän suklaata, hahaa) ja olinkin kutsunut vain yhden kaverin meille kaverikseni.
Workshoppi oli tosi onnistunut ja suklaasta tuli t a i v a a l l i s t a. Omaan suklaaseeni tuli kaakaovoita, raakakaakaojauhetta, tocoa, lucumaa, macaa ja kalaharin suolaa. Sattumiksi heitin mulpereja ja kaakaonibsejä! Mittoja ei ole, koska suklaan teko meni tosi fiilispohjalla samalla maistellen.
Lopputulos oli maitosuklaamaisen kermainen ja täyteläinen, kiitos tocon |
Mutta nyt postauksen pääpointtiin.
Juhannuksen kunniaksi päätin siis tekaista jotain kesästä tarjottavaa ja mitä kesä olisi ilman mansikoita? Mansikoiden lisäksi toinen makunystyröitäni hellivä maku on maapähkinävoi. Siispä miksen yhdistäisi kahta lempiherkkuani yhdeksi?
Mitä eroa sitten normaalikakulla ja raakakakulla on? Mitä ideaa käyttää aikaa jonkun raakakakun tekoon? Kuka edes haluaisi syödä raakaakakkua? No minäpä kerron (lyhyesti).
Raakakakkua tehdessä uunin tosiaan korvaa lähinnä blenderi ja pakastin. Vaikka kakkua ei kypsennetä, niin se ei ole "raakaa". Rakenteeltaan raakakakku muistuttaa eniten juustokakkua, mutta ravintoarvot raakakakulla on ihan eri luokkaa. Raakakakku on myös nopea tehdä, varsinkin jos on tehokas blenderi.
Raakakakku valmistetaan todella ravintorikkaista aineksista ja se on täyttä tavaraa (kakku myös painaa yllättävän paljon, hehe). Raakakakussa säilyy kaikkien sen raaka-aineiden entsyymit, vitamiinit, hivenaineet yms.
Mitä ainesosia raakakkuun sitten yleensä tulee?
Raakakakun pohja valmistetaan yleensä pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä. Itse käytän yleensä taatelia ja jotain pähkinälajiketta. Täyte voi olla esimerkiksi cashewpähkinöistä tehtyä kermaa, jonka sitten maustaa haluamallaan tavalla, kuten esimerkiksi marjoilla. Raakakakun täytteeseen voi heittää myös jotain superfood-jauheita, kuten esimerkiksi lucumaa, joka tuo täytteeseen kinuskimaisuutta. Täytteen kovettamiseen voi käyttää esimerkiksi kookosöljyä.
Tekemäni kakku ei ole täysin raaka maapähkinävoista johtuen. Voit kuitenkin halutessasi valmistaa omaa maapähkinävoita blendaamalla raakoja maapähkinöitä blenderissä. Kakun mansikkakerros on hieman kohmeinen ja sen takia suosittelen säilyttämään kakkua pakastimessa, ja leikkaamalla aina sieltä sopivan palan kun tekee mieli.
Mansikka-maapähkinävoi-unelmakakku
(semiraaka, noin 20 cm vuoka)
Pohja
*vähän alle 2 dl taateleita
noin 2 ½ dl saksanpähkinöitä
Maapähkinävoikerros
3 banaania
3 rkl maapähkinävoita (sokeriton)
noin 7 taatelia
2 rkl kookosöljyä
Mansikkakerros
1 ½ banaania
reilu 1 dl tuoreita mansikoita
3 taatelia
2 rkl kookosöljyä
* Käytin tuoretaateleita, joita myydään hedelmäosastolla laatikoissa.
- Laita halkaisijaltaan 20 cm vuokaan leivinpaperi
- Aloita pohjan valmistus laittamalla pohjan ainekset blenderiin ja
kun niistä alkaa muodostua tahmaista seosta niin pohja on valmis.
Jos seos on liian tahmaista, niin lisää pähkinöitä, jotta saat siitä käsiteltävää.
Painele pohjaseos vuokaan (jossa on leivinpaperi) käyttäen apuna nuolijaa/veistä.
- Valmista maapähkinvoikerros heittämällä kaikki aineet blenderiin ja
blendaamalla ne tasaiseksi. Maista ja lisää halutessasi jotain, jos siltä tuntuu.
Kaada pohjan päälle ja levitä tasaiseksi.
- Valmista mansikkakerros samalla tavalla ja kaada se varovasti ensimmäisen kerroksen päälle.
- Laita kakku pakastimeen ainakin pariksi tunniksi jähmettymään.
Itse laitoin vuoan päälle myös kelmun ja pidin kakun yön yli pakastimessa.
Kun haluat syödä kakkua, niin ota sopivan kokoinen pala sulamaan ja yritä malttaa odottaa hetki ennen kuin pääset herkuttelemaan. Kakku on meinaa parhaillaan vähän sulana.
- Ja ainiin, koristele kakkupala tuoreilla mansikoilla!
Säilytä jäljelle jäänyt kakku pakastimessa ja kun sokerihammas iskee, niin kipittele pakastimelle.
"I eat cake because it's somebody's birthday somewhere."
Rakkaudella, Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti