Olen saanut tädiltäni omenia roppakaupalla ja niiden käytössä on tarvittu
vähän luovuutta, lähinnä omenien pilaantumisen pelossa.
Niinpä olen tunkenut niitä lähes jokaiseen ruokaan:
viime viikonloppuna tein raaka-omenapiirakkaa, omenasosetta
ja seuraavalla viikolla aion kokeilla monia muita omppureseptejä, odottakaa vaan!
Takaisin omenasoseeseen..
Omenasoseen resepti on todella simppeli
ja siksi sen luokitteleminen reseptiksi on vähän kyseenalaista.
Ite oon käyttäny omenasosetta puuron päällä,
pannukakkutaikinoissa ja syöny sellasena purkista; käyttötapoja siis riittää.
Raaka-omenapiirakan tein tosiaan ihanan Maria Lönnqvistin
Raakaleipurin parhaat kakut -kirjan ohjeella.
Muistan kun tein kyseistä piirakkaa viime jouluna ilman tehoblenderiä Vitamixia.
Kakku onnistui ihan hyvin, mutta aikaa meni kyllä hurjan paljon enemmän, kun
soseutin seoksia vuoroin blenderissä ja vuoroin sauvasekoittimella.
Tällä kertaa kakun cashew-kermasta tuli silkkisen sileää
ja koko piirakan tekoon meni vähän päälle puoli tuntia.
Ja tulos oli taivaallinen.
Takaisin omenasoseeseen..
Omenasoseen resepti on todella simppeli
ja siksi sen luokitteleminen reseptiksi on vähän kyseenalaista.
Ite oon käyttäny omenasosetta puuron päällä,
pannukakkutaikinoissa ja syöny sellasena purkista; käyttötapoja siis riittää.
Monen variaation omenasose (3 purkillista)
1600 g kuorimattomia luomuomenoita
1 ½ dl vettä
noin ½ tl steviajauhetta
tai 2-4 rkl kookossokeria tai agavesiirappia
tai 2-4 rkl kookossokeria tai agavesiirappia
halutessasi: kanelia, vanilja-jauhetta tms
- Pese omenat ja poista niistä siemenkodat. Lohko omenat pienemmiksi paloiksi.
- Kiehauta vesi ja lisää omenalohkot. Anna omenien keittyä keskilämmöllä,
kunnes omenat ovat miltei kokonaan soseutuneet
- Soseuta omenat vielä sauvasekoittimella mahdollisimman sileäksi.
Lisää makeutusta oman maun mukaan aina välillä maistellen.
Lisää myös mahdolliset muut mausteet tässä vaiheessa.
- Purkita omenasose. Itse käytin lasipurkkeja uunissa ennen kuin täytin ne omenasoseella.
Säilytä omenasosetta jääkaapissa tai säilytä pakkasessa.
Säilytä omenasosetta jääkaapissa tai säilytä pakkasessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti