torstai 6. marraskuuta 2014

Aamuihminen

                            Monet kummastelevat aina kun sanon olevani aamuihminen.
                       Aikaisin herääminen tuntuu olevan vieras asia.. varsinkin nuorille.
                                       
                                  Miksi aamut sitten ovat omasta mielestäni niin ihania?


Aamun hiljaisuus - aamu on yleensä sitä aikaa, kun kukaan muu ei ole vielä hereillä.
 Saa itse kaikessa rauhassa viettää aamua. Itse yleensä aloitan aamuni venyttelemällä, ja juomalla teetä sekä lukemalla lehteä tai selaamalla blogeja ja tumbrlia.

 Nykyään tuntuu olevan vaikea päästä paikkaan, jossa vallitsisi edes hetken hiljaisuus. 
Hiljaisuus tuo ihanaa vastapainoa arjen kiireeseen ja aamulla saa aikaa ajatella sellaisia asioita, joita ei tule ehkä muuten miettineeksi
 - voisinkin sanoa aamun olevan inspiroivinta aikaa, ainakin minulle.

Auringon nousu - aamulla on mahtavaa huomata, kuinka valon määrä lisääntyy hetkessä.
 Valo itsessään saa jo hyvälle tuulelle ja ajattelemaan, että edessä oleva päivä tulee olemaan ihana.
Nyt syksyn tullessa tämä Auringon vaikutus kuitenkin vähän hiipuu
 ja joinakin päivinä pimeys iskee aika kovaa.




Aamupala - voisin sanoa, että aamupala on lempiateriani ja yleensä sen takia tykkäänkin käyttää enemmän aikaa sen valmistamiseen.
 En voisi ikinä jättää aamupalaa väliin, sillä muuten päivä ei pääsisi käyntiin kunnolla. 

Itse ainakin suhtaudun kaikkiin asioihin astetta pessivistisemmin, jos en ole syönyt säännöllisesti ja siksi aamupala on myös olennainen osa päivääni; haluan olla hyvällä tuulella ja suhtautua asioihin positiivisesti - näin myös elämäni pyörii positiivisempien asioiden ympärillä.
Mansikka- ja mustikkachiavanukasta herkkujen kera
Aika - kun aamulla herää aikaisemmin, niin tuntuu että päivään tulisi heti ekstratunteja (ja niinhän teoriassa käykin). Samalla jää paljon aikaa erilaisten asioiden hoitamiseen. 
Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi laittaa kello soimaan jo kuudeksi aamulla. 


Uusi mahdollisuus - aamu tarjoaa uuden mahdollisuuden onnistua.
 Se tarjoaa uuden mahdollisuuden tulevalle päivälle. Jos eilen kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, niin aamulla sitä ei tarvitse enää miettiä, sillä eilisen tapahtumat ovat jo takana.
 Tärkeintä on lopettaa vanhojen asioiden murehtiminen ja elää hetkessä.

Varsinkin maanantaiaamut ovat mielestäni tässä kategoriassa ihan omaa luokkaansa.
 Maanantai tarkoittaa uutta starttia koko viikolle: tartu tähän ajatukseen niin saatat huomata eron omassa mielialassa; se nimittäin vaikuttaa paljon!


Treenaaminen - aamutreeni kuuluu myös toplistaani. 

Aamulla herätyskellon soidessa ei välttämättä vielä tee mieli nousta sängystä. 
Kannattaa kuitenkin nousta heti, varsinkin jos on tapana torkuttaa.

Kun on edellisiltana päättänyt, että aamulla lähtee treenaamaan, niin siitä ei enää tingitä - aamupöpperössä mikä vaan meinaa saattaa tuntua huonommalta unen jatkamisen sijaan.

 Ihan pelkästään koiran lenkittäminenkin sopii hyvin starttaamaan päivän.

 Treenin jälkeen olo on entistä energisempi ja päivän muut askareet sujuvat kevyemmin.



Ja faktahan on se, että kaikille aamu ei tunnu yhtä lumoavalta.

 Suosittelen kuitenkin kaikkien kokeilemaan viikon,
 miltä tuntuisi herätä edes vähän normaalia aikaisemmin. 

"Every morning you have two choices: 
continue to sleep with your dreams, or wake up and chase them."

"When you arise in the morning, think of what a precious privilege it is to be a live
 - to breathe, to think, to enjoy, to love." - Marcus Aurelius


Rakkaudella, Elli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti