sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Mutakakkumaiset mehevät browniet

Vaikka olenkin aina ollut enemmän "vanilja-tyttö", niin pikkuhiljaa musta alkaa tuntumaan, että alan lämmetä myös suklaisille herkuille enemmän. 
Okei, äsköinen lause kuulostaa hauskalta, jos sen lukee pariin otteeseen, my bad.

Ehkä suklaa, varsinkin tumma, tarvitsee enemmän totuttelua kuin helpot ja makeat maut. 
Kymmenvuotiaana halusin aina perjantaisena karkkipäivänä
Pandan valkosuklaalevyn, pari vuotta sen jälkeen Fazerin maitosuklaa oli superherkkua
 ja nykyään raakasuklaa, etenkin tummana, on parasta.


Vaikka en ole aina ollutkaan suklaisten herkkujen ystävä, niin silti olen aina pitänyt (muutamista) suklaisista jälkiruoista, kuten suklaamoussesta, suklaasmoothiesta, suklaa-banaanijädestä , mutakakusta ja brownieista.

Halusin valmistaa uudeksivuodeksi jonkun helpon jälkiruoan ja niinpä päädyin brownieihin. Mehevyyden ja lisämakeutta brownieihin tuo yllätysainesosa, bataatti
Bataatin kaverina brownieissa loistavat tahmeat tuoretaatelit, 
vaahterasiirappi ja pisteen i:n päälle antaa raakakaakaojauhe.

Itse tykkään yleensä jättää kaikki letut, kuivakakut ja sen tapaiset herkut viittä vaille kypsyyttä vajaaksi. Silloin koostumuksesta tulee enemmän taikinamaisempi ja tahmaisempi 
- mudcake tyylinen. 

Jos kuitenkin itse olet "haluan kakkuni kypsänä"-tyyppiä, suosittelen pitämään brownieita uunissa pitemmän ajan tai lisäämään taikinaan vähän ohjeessa mainittua määrää enemmän jauhoja.


Voit valmistaa browniet joko tattari- tai kaurajauhoon.
Itse laitoin ensimmäisellä testikerralla 1 3/4 dl tattarijauhoa
 ja pari ruokalusikallista gluteenitonta kaurajauhoa
 ja tykkäsin ehkä hiukan enemmän brownieiden lopputuloksesta tällä tavalla.
 Mikäli et ole tottunut tattarinmakuun - voi se vähän pilkahtaa läpi. 
Kaurajauho toimii kuitenkin pelkästään myös mainiosti.

Brownien kaveriksi voi myös valmistaa kookoskermavaahtoa ja tarjoilla marjojen kanssa.
Brownieille voi tehdä myös helpon raakasuklaakuorrutteen: sulata oma tekemää tai kaupasta ostettua raakasuklaata vesihauteessa ja kaada jäähtyneen brownien päälle tasaiseksi kuorrutteeksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Voit myös valmistaa raakasuklaata ihan vain kuorrutetta varten ja kaataa valmiin suklaamassan (ennen muottiin laittamista, heh) brownien päälle.

Brownie on parhaimmillaan seuraavana päivänä, kun se on saanut rauhassa tekeytyä jääkaapissa.



Mutakakkumaiset mehevät browniet (pellillinen)

2 bataattia
16 tuoretaatelia
2 dl gluteenitonta kaura- tai tattarijauhoa
*80 g mantelijauhetta
3-4 rkl vaahterasiirappia
pari ripausta Kalaharin suolaa

päälle halutessa: raakasuklaakuorrute

lisäksi: kookoskermavaahtoa, marjoja 

*Uskoisin, että myös mantelijauho käy mainiosti. Mikäli valmistat raakasuklaakuorrutteen, kaada kuorrute vuoassa olevan jäähtyneen brownien päälle ja laita jääkaappiin tekeytymään.
 Vasta kun kuorrute on jähmettynyt, leikkaa brownie paloiksi.

- Kuori bataatit, lohko ne paloiksi ja keitä vedessä pehmeäksi. 
Anna bataattien jäähtyä hetken. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

- Poista taateleista siemenet ja soseuta ne keitetyn bataatin kanssa.

- Lisää muut ainekset ja sekoita lusikalla tasaiseksi taikinaksi. Maista. Lisää tarvittaessa jotain.

- Kaada taikina vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Tasoita. Brownie saa jäädä melko paksuksi, mutta paksuus pitää huomioida paistoajassa. Laita uuniin reiluksi 40 minuutiksi, melkein tunniksi. Kokeile tikulla kypsyys - jos tikku on puhdas, brownie on valmis.

- Anna brownien jäähtyä vuoassa. 
Kun brownie on jäähtynyt, ota se pois vuoasta ja leikkaa paloiksi.
 Laita jääkaappiin tekeytymään.

- Tarjoile esim. kookoskermavaahdon ja marjojen kera.


"All you need is love but a little chocolate now and then doesn't hurt." 
- Charles M. Schulz

Rakkaudella, Elli

4 kommenttia:

  1. Mäkin oon tehny bataattibrownieita just samantyyppisellä ohjeella. Ne on ihan lemppareita ja nyt kyllä himottais leipasta taas yks setti kun näin tän postauksen...;)

    VastaaPoista
  2. Ite testasin ekaa kertaa bataattia brownie-taikinassa ja teki kyllä koostumuksesta ihanan! ☺️ Seuraavaks kokeiluun toisten vihannesten käyttäminen.. 😏

    VastaaPoista
  3. Haha! hymyilytti kun aloin kehotuksesta miettimään tuota alkua oikein kunnolla. :D Kiitos tästä vinkistä! <3 Testaan ehkä sitten kun Unelma itsestä tavoitteiltani kerkeän ;) Aivan ihastuttava tämä sinun blogi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa!!☺️ ei kestä! Kiitos superisti ja ihanaa, että olet löytänyt tänne blogin puolelle ❤️

      Poista