Viikko on ihana aloittaa välillä perinteisestä poiketen brunssilla
tai no tarkemmin ottaen aamupalalla
- arkeen tulee heti ihan erilainen positiivinen ja energinen lataus.
Hyvän ystävän kanssa vietetty aika arkipäiväaamuna nimittäin saa
ihanan rauhallisen ja viikonloppumaisen fiiliksen aikaan.
Yleensä arkipäivisin ei järjestetä varsinaisia brunsseja, mutta suurimmassa osassa kahviloista ja ravintoloista on tarjolla ainakin jonkinmoinen aamupala.
Ihana sisustusidea kiinnitti huomion. |
Eilen, maanantai starttasi käyntiin Saran kanssa vietetyllä SIS. Deli+Cafen aamupalalla.
Sissi järjestää viikonloppuisin brunsseja, joiden tarjonta on vähän suurempaa, kuin arkena.
Sissi järjestää viikonloppuisin brunsseja, joiden tarjonta on vähän suurempaa, kuin arkena.
Kahviloita löytyy Punavuoren lisäksi Kalevankadulta, Ullanlinnasta ja kai myös Espoosta.
Itse viihdyn Sississä myös hyvin ja niin näyttää muutkin. Maanantaina yhdeksän aikoihin kahvila oli jo melko täynnä niin koneella näpyttäjiä kuin äitejä lastensakin kanssa.
Sissin aamiaisella on melko helppo kerätä täysin vegaaninen aamiaislautanen.
Gluteenittomana joutuu tosin luopumaan aamupuurosta ja täysin tuoreasta leivästä.
Gluteenitonta leipää kuitenkin saa pyytämällä ja puurot tehdään kuulemma välillä gluteenittomiksi.
Mitä aamiaisella sitten kaiken kaikkiaan tarjotaan?
Tuorepuristetettuja mehuja, puuroa, sämpylöitä, salaatinlehtiä, tomaattia, kurkkua,
ihanaa marinoitua kesäkurpitsaa ja tomaatteja, muita leivänpäällisiä, soijajogurttia,
mysliä, marjoja, pähkinöitä ja muita härpäkkeitä, runsaasti erilaisia levitteitä
(mm. hampunsiemen-, auringonkukansiemen- ja maapähkinävoita),
smoothieta ja marjoja sekä ihan parasta kotitekoista hummusta ja vihreää pestoa.
ihanaa marinoitua kesäkurpitsaa ja tomaatteja, muita leivänpäällisiä, soijajogurttia,
mysliä, marjoja, pähkinöitä ja muita härpäkkeitä, runsaasti erilaisia levitteitä
(mm. hampunsiemen-, auringonkukansiemen- ja maapähkinävoita),
smoothieta ja marjoja sekä ihan parasta kotitekoista hummusta ja vihreää pestoa.
Viikonloppubrunssiin on ainakin ennen kuulunut edellä mainittujen lisäksi lasillinen smoothieta, hedelmiä, enemmän erilaisia leivänpäällisiä, chocolate-chip cookieita ja joitain leivoksia.
Lisäksi aamupalaan ja brunssiin kuuluu laaja valikoima erilaisia teemakuja,
kuten esimerkiksi tyrni-kerma-rooibos -teetä, heh, ja kahvia.
Niin täydellistä pestoa ja hummusta. |
SIS.deli tarjoaa myös päivittäin ihania tuotteita, kuten täytettyjä leipiä, välillä ainakin raakakakkua, smoothieita, POWAUn mehuja, chiapuuroa, raakapatukoita ja niin edelleen.
Yksi ehdoton lempparini on protein boost -smoothie, joka maistuu ihan pullalta.
"Breakfast is always a good idea."
Rakkaudella, Elli
Ihan mahtavan näköisiä herkkuja, nam!
VastaaPoistaKirjoitin postauksen omista ruokailutottumuksistani tänne:
https://ireachforthestars.wordpress.com/2015/02/03/102/
Kiitos ihanan inspiroivasta blogista!
Kiitos! ☺️ oli tosiaan herkullisia!
PoistaPursimiehenkadun Sis. Deli on ihan mun lempiaamupalapaikka ja muutenkin yksi lempikahviloista! Olin pari viikkoa sitten viikonloppubrunssilla ja se oli myös ihana. :)
VastaaPoistaMunkin yks lemppari arkiaamupalapaikoista ☺️Viikonloppuna suuntaan ennemmin Sandroon..😄
PoistaOi vitsi Elli, olipa hyvä sattuma että kirjotit tästä just nyt!! Oon nimittäin tulossa perjantaiaamuna viikonlopuksi Helsinkiin ja oon innoissani jo miettiny missä kaikkialla haluan ehtiä käyä syömässä :D En harmi kyllä ehi syyä ku yhen aamupalan keskustassa, tuollon perjantaina siis, ja Sis Deli olikin mulla vaihtoehtona, joten tosi kiva kun kirjotit nyt laajemmin mitä kaikkea siellä on tarjolla. Herkulliselta vaikuttaa, todellakin!! :-* Myös pari lounas/päivällispaikkaa ois tarkotus ehtiä kokeilemaan ja mahollisesti joku välipalapaikkakin :) Parhaita paikkoja terveellisestä ruoasta kiinnostuneelle vegaanille saa siis jakaa ;-) Harmi vaan että ihanimmat paikat on just siellä Helsingissä, kun ite asun täälä Oulussa.. ;< Onneks pystyy aina sillon tällön käväseen herkuttelemassa ;-*
VastaaPoistaLounaalla kannattaa käydä OmNamissa, en oo kyllä 100% varma, onko se viikonloppuna, mut voit soittaa ja kysyä! Sit välipalalle kannattaa mennä Kippoon, Hymyyn, Johan&Nyströmiin tai begoodbariin ☺️✌️ toivottavasti viihdyt täällä, ihanaa viikonloppua!❤️
Poista