perjantai 27. maaliskuuta 2015

Suklainen riisi(frutti)vanukas

Riisi ja suklaa.
 Siis riisisuklaa...kuulostaa hyvältä.

Olen nyt viime aikoina rakastunut basmatiriisiin, erityisesti täysjyväversioon. 
Jo kattilassa poreileva basmati houkuttelee keittiöön huumaavalla tuoksullaan. 

Tiesittekö muuten, että sana "basmati" tarkoittaa hindin kielellä
"täynnä tuoksua" (lähde: Urtekramin riisipussi). 

No nyt tiedätte.


Idea riisivanukkaaseen lähti ehkä jo tiedostamattomalla tasolla ajatuksesta luoda vegaaninen terveellisempi versio Riisifrutista. Riisifrutteja ei tosin taida olla suklaan makuisena. Vai onko?


Riisivanukkaasta voi tehdä ei-suklaa-version jättämällä raakakaakaojauheen pois,
 ja blendaamalla riisin sekaan esimerkiksi mansikoita.

Itse heittäisin tällöin sekaan myös riisinlesejauhetta aka tocoa tuomaan vanukkaaseen pehmeyttä. 
Viereen vielä chia-hilloa (chia-siemeniä, vettä, marjoja) ja makunautinto on valmis.

Riisivanukasta kannattaa muuten valmistaa kerralla enemmän säästyäkseen suuremmalta vaivalta.


Suklainen riisivanukas (1-2:lle)

1 dl luomu täysjyväbasmatiriisiä
2 dl vettä

1 rkl lucuma-jauhetta
reilu 1 tl maca-jauhetta
2 rkl raakakaakaojauhetta
ripaus Kalaharin suolaa

1 tl vanilja- tai piparminttu-uutetta
noin ½ dl kookosmaitoa

*6 tuoretaatelia ja noin ½ dl vettä tai mantelimaitoa

*Valmistin toisen satsin vanukasta käyttämällä tuoretaatelien sijasta 
yhden kypsän banaanin ja lisäsin myös 1 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita.

- Valmista ensin basmatiriisi pakkauksen ohjeen mukaisesti ilman suolaa. 
Valmista riisi kunnolla pehmeäksi. Kun riisi on valmis, anna sen jäähtyä jääkaapissa.

- Kun riisi on kylmää, lisää sen joukkoon muut ainesosat
 ja blendaa sauvasekoittimella tasaiseksi. Maista ja lisää tarvittaessa jotain.


Vinkki: Vanukkaan kruunaa raakasuklaakastike (vesihauteessa sulatettu raakasuklaa)
tai taatelikastike (tuoretaateleita ja vettä blendattuna), kaakaonibsit, 
pähkinämuru ja mulperit tai vadelmat.


Chocolate ricepudding 

1 dl organic whole grain basmati
2 dl water

1 tbsp lucuma powder
1 tsp maca powder
2 tbsp raw cacao powder
a pinch of Himalayan salt

1 tsp vanilla or peppermint extract
about ½ dl coconut milk

*6 dates and about ½ dl water or almond milk

*You can also substitute the dates with one ripe banana
and add about 1 tbsp peanut butter to the mixture.

- Prepare the basmati according to the package instructions without adding salt.
Cook the rice until it's soft. When the rice is done, let it cool in the fridge.

- When the rice is cold, add the other ingredients and blend with a hand blender until smooth. Taste.

Tips: add some raw chocolate sauce (melt raw chocolate in water bath) or date caramel (dates blended with some water), cacao nibs, crushed nuts, mulberries or raspberries.



"Turn your face toward the Sun and the shadows will fall behind you."

Rakkaudella, Elli

3 kommenttia:

  1. kokeilin tätä tänään ja tykkäsin! riisifrutit ei koskaan ollu mun makuun, mutta tässä suklaamaisuus kyllä sai munkin makunystyrät hymyilemään :-) hoksasin myös että täähän on tosi hyvä käyttökohde riisille jos sitä on jääny joltain aterialta yli!

    VastaaPoista
  2. Jee ihana kuulla!! Ja toi on totta, en vaan ite viittiny vinkata tosta ylijäämäriisistä, koska jos on esim.keittäny riisin kasvisliemeen tms. niin vois tulla aika jännä makuyhdistelmä :D

    VastaaPoista
  3. hehe totta! :D lopputulos ei välttämättä ois ihan toivotun kaltanen sillon!

    ps. kommentoin myös raakakakkupostaukseen!

    VastaaPoista