Miksen ole tehnyt aikaisemmin itse granolaa (lukuunottamatta grawnolaa)?
Olen missannut paljon.
Oma oletukseni/ennakkoluuloni oli, että myslin teko on vaivalloista ja aikaavievää, mutta siitä se on kaukana! Ei tarvitse kuin kaivaa pussit ja purkit esiin, heittää omia lempi ainesosia yhteen, sekoittaa lusikan (tai omien käsien) avulla, ennakkomaistella luomusta, asetella hellästi pellille ja odottaa tuskaiset kymmenen minuuttia granolan muuttumista kullanruskeaksi.
Tuskaisinta odottelussa on se, kun huomaa, että koko asunnossa vallitsee ihanan herkullinen, kotoinen tuoksu - tuoksu on melkein vastustamaton.
Niin kuin varmaan äsköisestä kuvauksesta voi jo päätellä
- tämä ei todellakaan jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun valmistan itse omaa granolaa.
Taidankin itseasiassa tästä lähtien valmistaa granolan aina itse.
Kun vihdoin kymmenen minuutin jälkeen saat ottaa granolan pois uunista, joudut vielä kuitenkin hetken odottamaan jäähtymistä. Jäähtymisen aikana granolamurut tarrautuvat toisiinsa kiinni muodostaen jätticlustereita, joita sitten voi kätevästi napsia suuhun.
Granolan käyttömahdollisuudet ovat laajat: granola menee ihan sellaisenaan naposteltuna, smoothiekulhon päällä, mantelimaidon kyljessä nautittuna, puuron päällä tuomaan rakennetta..
Suosittelen koko sydämeni pohjasta: tee itsellesi palvelus ja kokeile granolan valmistamista itse.
Saat juuri omaan makuun ja ruokavalioon sopivan mixin
ja pääset nauttimaan herkusta parhaimmillaan uunituoreena.
Reseptiä on muuten sitten täysin vapaasti miksattavissa, ja reseptistä voi jättää pois esimerkiksi vähän erikoisemmat quinoa murot. Granolan voi kokeilla valmistaa eri pähkinälajikkeista, kuivatuista hedelmistä, erilaisista pähkinävoista ja käyttää vaahterasiirapin sijasta esimerkiksi taatelisiirappia tai kookospalmunektaria. Suklaista granolaa saat helposti lisäämällä seokseen raakakaakaojauhetta.
Superherkku-granola
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
½ dl quinoa muroja
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kaakaonibsejä
1 dl rouhittuja manteleita tai pähkinöitä
1 dl kuivattuja hedelmiä paloiteltuna - itse käytin taateleita
reippaalla kädellä kanelia
noin 1 tl vaniljauutetta
noin ½ dl maapähkinävoita
noin 2 rkl vaahterasiirappia
noin 2 rkl kookosöljyä
halutessasi: pari tuoretaatelia ja pari rkl vettä
- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Lisää kaikki kuivat aineet kulhoon. Sekoita. Lisää seuraavaksi muut aineet ja sekoita.
Voit halutessasi lisätä granolaan taatelisosetta tuomaan lisämakeutta (ellet sitten jo käytä taatelisiirappia reseptissä): muussaa haarukalla pari tuoretaatelia pienen vesimäärän kanssa soseeksi ja lisää granolan joukkoon. Sekoita taatelisose hyvin granolan sekaan.
- Levitä granola tasaisesti pellille, joka on päällystetty leivinpaperilla. Laita granola noin kymmeneksi minuutiksi uunin keskitasolle. Granola on valmista, kun se on kullanruskeaa.
- Anna granolan jäähtyä noin kymmenen minuuttia.
Säilytä ilmatiiviissä rasiassa tai purnukassa.
Säilytä ilmatiiviissä rasiassa tai purnukassa.
Super delicious granola
4 dl gluten-free oats
½ dl quinoa pops
½ dl sunflower seeds
½ dl cacao nibs
1 dl crushed almonds or nuts
1 dl dried fruit pieces - I used dates
a lot of cinnamon
about 1 tsp vanilla extract
about ½ dl peanut butter
about 2 tbsp of maple syrup
about 2 tbsp of coconut oil
some dates and a few tbsp of water
- Preheat the oven to heat up to 175 ° C.
- Add all the dry ingredients in a bowl. Stir. Next, add the other ingredients and mix well. You can add some date mash to the granola (unless you already use date syrup in the recipe): mash couple of dates with a small amount of water to a smooth mixture.
- Spread the granola evenly on a baking sheet that has been coated with baking paper. Put the granola for about ten minutes in the oven. Granola is ready when it's golden brown.
- Let the granola cool for about ten minutes. Store in an airtight container. Top your smoothie bowls with this delish and crunchy granola or eat with freshly made almond milk.
Smoothiekulho nautittuna kaverin kanssa - yksi parhaista tavoista aloittaa aamu. |
"Make today amazing."
Rakkaudella, Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti