lauantai 9. toukokuuta 2015

Kastikkeiden ja arjen parhaimmistoa

Tulin myöhään väsyneenä kotiin pitkän päivän jälkeen. Viime ruokailusta oli taas kerran venähtänyt muutama ekstratunti ja nälkäkin oli jo lähes tulkoon kaikonnut.

Avasin eteisen oven ja astuin sisään ihanan herkulliselta tuoksuvaan ja kotoisaan kotiin. 
Kotona ei palanut valon valoa, mutta uunin päällä oli mystisen näköinen pata,
 jonka päällä oli lappu: "Ellille<3". 

Äiti oli loihtinut oikeaa lohturuokaa: täyteläistä ja värikästä kastiketta pastalla. 
Nämä ovat niitä arjen pieniä asioita, jotka saavat suupielet kääntymään hymyyn.


Paras kastike (4:lle)

1 iso sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 pieni parsakaali
ripaus Kalaharin suolaa
provence mix maustesekoitusta

1 prk kookosmaitoa 
1 prk tomaattipuree
1 murennettu kasvisliemikuutio

lisäksi: täysjyväbasmatiriisiä tai gluteenitonta pastaa ja vihanneksia

- Kuullota pilkotut sipulit öljyssä. Lisää pilkotut kasvikset, 
ja kuullota niitä noin 10 minuuttia mausteiden kanssa pannulla.

- Lisää kookosmaito, tomaattipuree ja murennettu kasvisliemikuutio ja anna hautua kannen alla vähintään 15 minuuttia tai kun kasvikset ovat kypsiä. Sekoita välillä. 
Nauti ihanan lämmin kastike riisin tai pastan ja salaatin kera.


The Best Sauce (for 4)

1 big onion
2-3 cloves of garlic
1 courgette
2 carrots
1 small broccoli
a sprinkle of Himalayan salt
provence spice mix (thyme, basil, oregano, rosemary and savory)

1 can coconut milk
1 can tomato pure
1 crumbled vegetable bouillon cube

wholegrain basmati rice or gluten free pasta and salad

-  Saute the chopped onions in oil. Add the chopped vegetables, 
and fry them for about 10 minutes with spices in a pan.

- Add the coconut milk, tomato pure and crumbled bouillon cube and simmer below the deck
 for at least 15 minutes or when the vegetables are cooked. Stir occasionally. 

- Enjoy with rice or pasta and fresh salad.


"--And I wish you a lifetime of moments too beautiful to capture on film." - Taylor Swift

Rakkaudella, Elli 



1 kommentti:

  1. thanks for sharing such a delicious recipe. will try it out for sure. but i think that rice instead of noodles would also be a great idea. order best quality basmati rice here https://farmeruncle.com/shop/Himalayan-Grown-Long-Grain-Basmati-Rice-2-Kgs-p88362576 and make your dist tastier

    VastaaPoista