Every Sunday I'm hustlin'

Juhannus sunnuntaina brunssivapaata ja miten sen käytin? 

Brunssia tehden ja keittiössä touhuten - 

hah, eihän siitä mihinkään pääse: brunssia all day, all night. 

Mulla on selkeesti myös brunssimoodin lisäksi

 joku biisimoodi päällä - are you with me? (clap clap).

Oon nyt ottanut viime viikon vähän kevyemmin ja luonut kiireettömämpää arkea:
 enemmän kotona hengailua ja vähemmän paikasta toiseen ryntäilyä.

Kymmenen tunnin yö-unia kuuden sijasta, nollaus iltalenkkejä ja hömppäsarjoja
 koneella kymmeneen asti näpyttämisen sijasta, mukana kulkevien evässalaattien sijasta istahtanut pöytään nauttimaan maukkaasta ruoasta kunnolla ajan ja ystävien kanssa, 

10 minuutin torkku-unien sijasta olen ottanut kunnon, tosin vähän liiankin pitkiä,
  puolentoista tunnin päikkäreitä, tumbrlin selaamista ja snap-chattailua bilsan kirjan sijasta.

Myönnän, tässä viime aikoina on mennyt vähän liian kovaa. Ja miksikö?
Lähinnä sen takia, etten ole osannut sanoa ei, silloin kun olisi tarvinnut.
 Lähinnä sen takia, että olen halunnut olla joka paikassa
 samaan aikaan toteuttamassa kymmentä upeaa asiaa.

Samaan aikaan olen haaveillut siitä, että olisin yhtä elämän iloinen ja kaikkeen kykenevä Elli,
mutta välillä on pysähdyttävä ja mietittävä omia rajoja. Omaa hyvinvointia ja jaksamista. 

Mikä sitten herätti minut tästä tietynlaisesta super-ihmis-kuplasta?
 Se, että sairastuin lähestulkoon parin viikon sisällä kaksi kertaa
 tappo-vatsatautiin kun taas yleensä sairastun kerran vuodessa.

Ei ehkä ihan normaalia. 

 

Olen tässä viime aikoina vasta oman toiminnan
 ja tekemisien kautta tajunnut, kuinka ääripään tyyppi olen.

Kaikki tai ei mitään-periaatteen mukaisesti juossut ympäri ämpäri.

  Joko täysillä tai ei ollenkaan. Jos eteen tulee loistava mahdollisuus, en voi siitä kieltäytyä. 

Jos tiedän, että joku asia vie lähemmäksi unelmiani, miksen toteuttaisi sitä?

 Ja jos kerta toteuttaisin sen, miksen lähtisi siihen silloin myös sataprosenttisesti mukaan?

Mukaan sataprosenttisesti lähteminen ei kuitenkaan tarkoita omasta hyvinvoinnista tinkimistä. Ääripäisyys on mielestäni täysin ok, jos osaa tunnistaa asiat, joiden kanssa mennä ääripäähän

 - ja valitettavasti oma hyvinvointi ei ole tälläinen, suuntaan eikä toiseen. 

... ja koska jotain kuitenkin kiinnostaa, millä reseptillä kuvan leipä on tehty, niin valmistin sen
muuten samalla kuin To Die For -leivän, mutta tein reseptin kaksinkertaisena, 

käytin veden sijasta puolet mantelimaitoa ja agaven sijasta lorauksen vaahterasiirappia ja jätin öljyt pois. Levitin leivän myös melkein koko pellin kattavaksi ja annoin kohota kunnolla.

"Who's gonna stop me on the road to success, I don't know.

 -- and sometimes I feel like I ain't nothing at all. 

Life is a journey where you stumble and fall. But I'm okay." 

- In Your Arms, Nico and Vinz

Rakkaudella, Elli