torstai 9. heinäkuuta 2015

Uudenajan pinaattilätyt

Mitä uutta on uudenajan pinaattilätyissä? 

Pinaattilättysten aikaisempiin perinteisimpiin versioihinsa nähden
 tämä versio ei sisällä tämän blogin tuttuun tapaan gluteenia eikä eläinperäisiä ainesosia. 
Tuttuakin letuissa toki löytyy, eli mitä muutakaan kuin
 pinaattilettujen pääraaka-ainetta:  itse pinaattia.

Innostuin letuista sen verran paljon, että söin niitä vielä seuraavanakin päivänä
 lounaaksi basilika-marinoitujen kirsikkatomaattien kanssa ja voin sanoa, että päihitti puolukkahillopäällysteiset lettuset mennen tullen. Itse voisin kuvitella letut myös ehkä hieman oudompien yhdistelmien kanssa, kuten erilaisten hummusten parina.

 

Uudenajan pinaattilätyt (noin 13 lettua)

*3 dl gluteenitonta kaurajauhoa
*4 ½ dl sokeroimatonta mantelimaitoa
3 kourallista tuoretta pinaattia

pari ripausta Kalaharin suolaa
pari ripausta herbamarea
ripaus muskottipähkinää

*1 rkl psyllium-jauhetta

lisäksi: kirsikkatomaatteja, joissa ripaus Kalaharin suolaa ja basilikaa.

*Voit käyttää lettuihin kaurajauhon sijasta esimerkiksi mantelijauhoa. 
Voit käyttää mantelimaidon sijasta myös vettä. Mikäli psyllium-jauhetta ei löydy kotoa, 
kokeile lettujen paistoa ilman, arvelisin, että letut onnistuu ilmankin.

- Blendaa tai soseuta kaikki ainesosat keskenään taikinaksi. 
Lämmitä paistinpannu, lisää loraus öljyä, ja paista letut
 matalalla lämmöllä molemmin puolin herkulliseksi lätyiksi. 
Mikäli haluat letuista rapsakampia, paista lettuja korkeammalla lämmöllä hippusen pidempi aika.

- Kasaa keoksi ja tarjoa basilika-marinoitujen kirsikkatomaattien ja raikkaan salaatin kanssa.


Savory Spinach Pancakes (about 13 pancakes)

*3 dl gluten-free oatmeal
*4 ½ dl unsweetened almond milk
3 handfuls of fresh spinach

some Himalayan salt
a few pinches of herbamare
a pinch of nutmeg

*1 tbsp psyllium powder

In addition: cherry tomatoes marinated in basil and Himalayan salt

*You can use, for example, almond meal instead of oat meal. You can substitute the almond milk with water. Psyllium powder isn't a must, but I recommend to use it in this recipe.

- Blend all the ingredients into a dough. Fry the pancakes on both sides in oil.
If you want to have your pancakes crispier, fry them a little bit longer.

- Serve with basil marinated cherry tomatoes and fresh salad.


"Simplicity is the key."

Rakkaudella, Elli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti