keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kotitekoiset luksusburgerit


Lauantai oli burgeripäivä. Luksusburgeripäivä. 
Alusta asti itse tehtyjä kotikutoisia burgereita herrrrkullisilla ja värikkäillä täytteillä varustettuina.

Vaikka burgereiden tekeminen itse onkin melko aikaavievää puuhaa, on se hauskaa esimerkiksi yhdessä ystävien kanssa - ja kyllähän kesälomalla yhdet luksusburgerit ehtii valmistaa muitta mutkitta. Ja voin sanoa, että oli kyllä täysin vaivan arvoista.


Suosittelen valmistamaan burgereihin tulevat sämpylät edellisenä iltana tai aamulla 
ennen muiden burgeriosien tekoa. Mikäli valmistat sämpylät edellisenä iltana, 
suosittelen lämmittämään sämpylöitä hetken uunissa ennen tarjoilua.
Sämpylöinä näissä burgereissa käytin To die For -leivän paranneltua reseptiä.

Burgereiden väliin valmistin kastikkeeksi avokadotahnaa ja cashewmajoneesia. 
Cashewmajoneesi on loistanut aikaisemmin uudenvuoden tarjottavana perunasalaatissa
ja kyseistä majoneesia voi käyttää loistavasti perusmajoneesin korvaajana resepteissä. 
Mikäli sämpylöitä jää yli, niin osan voi laittaa pakkaseen, tai herkutella hummuksen
 ja marinoitujen vihannesten, kuten aurinkokuivattujen tomaattien kanssa.

Burgereiden lisäkkeeksi valmistin bataattiranskiksia ja raikasta vihersalaattia. 
Vihersalaatti toi ihanaa ja kaivattua keveyttä muuten aika tuhtiin ateriaan. 
Bataattiranskiksia jäi aika runsaasti vielä seuraavallekin päivälle, 
jolloin herkuttelin niitä cashewmajoneesin parina.
 Punajuuripihveihin hain inspiraatiota Chocochililtä.


To die for sämpylät (18 sämpylää)

2 ps kuivahiivaa
2 dl tattarijauhoa
reilu 4 dl mantelijauhoa
2 rkl psylliumia
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
noin 4 dl gluteenitonta kaurajauhoa
pari kourallista auringonkukansiemeniä
noin 1-2 tl Kalaharin suolaa

5 raastettua porkkanaa
loraus vaahterasiirappia
8 dl mantelimaitoa

koristeluun: siemeniä, kaurajauhoa

- Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

- Sekoita kaikki kuivat aineet yhteen. Lämmitä mantelimaito astetta 
kädenlämpöistä lämpimämmäksi hellalla. Lisää lämmin mantelimaito, 
siirappi ja raastettu porkkana kuivien aineiden joukkoon samalla lusikalla sekoittaen. 
Vaivaa käsillä taikina kuohkeaksi ja hyvin sekoittuneeksi, lisää tarvittaessa kaurajauhoa sekaan.

- Anna taikinan turvota liinan alla kymmenisen minuuttia.
- Kun taikina on kohonnut, pyörittele taikinasta jauhotetuilla käsillä suht isoja sämpylöitä.
Koristele herkkusämpylät halutessasi siemenillä ja anna kohota liinan alla noin 20 minuuttia.  

- Kun sämpylät ovat kohonneet, laita ne uuniin noin 30 minuutiksi.  
Omat sämpyläni olivat pinnasta rapsakoita, eli astetta tummempia, 
ja sisältä ihanan pehmeitä ja kuohkeita.


Punajuuripihvit (noin 30 pihviä)

noin 600 g punajuuria
2 keltasipulia
*7 dl sieniä
2 tl balsamia
Kalaharin suolaa
mustapippuria

noin 6 dl kikherneitä

3 ½ dl mantelijauhoa
3 dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 ½ dl gluteenittomia kaurahiutaleita
mustapippuria
Kalaharin suolaa
kuivattua timjamia

*Itse käytin pakastimesta sulatettuja suppilovahveroita.

- Kuori ja raasta punajuuret. Itse blendasin punajuuret Vitamixilla raasteeksi. 
Pilko sipulit, ja kuullota niitä pannulla yhdessä pilkottujen sienten kanssa, 
kunnes sienistä on irronut ja haihtunut nestettä. Mausta suolalla, pippurilla ja balsamiviinietikalla.

- Soseuta kikherneet öljytilkan kanssa tasaiseksi. Sekoita punajuuriraaste, sieni-sipuliseos ja kikherneet yhteen isossa kulhossa. Lisää kuivat aineet, mausta ja sekoita tasaiseksi pihvimassaksi. Maista. Lisää tarvittaessa mausteita. Laita jääkaappiin tekeytymään noin puoleksi tunniksi.

- Kun taikina on tekeytynyt, muotoile siitä pihvejä. Voit paistaa pihvit joko
 pannulla öljytilkassa tai uunissa 200 asteessa noin 30-45 minuutin ajan.


Avokadotahna

2 kypsää avokadoa
mustapippuria
Kalaharin suolaa
loraus sitruunamehua

- Soseuta tasaiseksi seokseksi.

Cashewmajoneesi

2-3 tl dijon-sinappia
1-2 rkl oliiviöljyä
reilu ½ dl vettä
½ rkl omenaviinietikkaa
1 ½ dl  liotettuja cashewpähkinöitä

Kalaharin suolaa
mustapippuria
1 tl vaahterasiirappia, kookossokeria tai 1-2 tuoretaatelia

- Blendaa kaikki ainesosat yhteen ja maista,

Bataattiranet

bataattia
mantelijauhoa
loraus kookosöljyä
Kalaharin suolaa

- Lohko bataatit, ja laita ne kulhoon. Lisää bataateille loraus öljyä,
muutama ripaus suolaa ja ripottele mantelijauhoa päälle. Sekoita.
Laita 250 asteiseen uuniin 20 minuutiksi. Seuraa, ettei bataatit pala, mutta ovat ihanan rapeita.

lisäksi: villirucolaa, salaattia

Lopuksi kokoa herkkuburgeri. Leikkaa sämpylä kahtia ja levitä alimmaksi avokadotahnaa. 
Lisää päälle villirucolaa, ja pihvi. Sivele pihvin päälle cashewmajoneesia
 ja lisää taas villirucolaa. Levitä hatun päälle avokadotahnaa ja laita koko komeuden päälle.
Nauti bataattiranskalaisten ja raikkaan salaatin kera.


"Colourful and delicious."

Rakkaudella, Elli

2 kommenttia:

  1. nam kuulostaa herkulliselta! Mutta milläköhän ton hiivan voisi korvata :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Sopiiko sulle ollenkaan esim.leivinjauhe ja/tai ruokasooda? Ite koittaisin tehä niillä :) Ja kiitos! Ihanaa iltaa!

      Poista