Herään ihanista valkoisista lakanoista, isosta sängystä auringonsäteiden
ja kuohkean tyynykasan keskeltä - kerrankin olen saanut nukuttua tarpeeksi,
oman biologisen kellon mukaan, enkä tunne väsymystä herättyäni.
Herättelen kroppaani tekemällä kevyitä venytyksiä ja lähden valumaan kohti alakertaa.
Tyhjä koti, kukaan ei ole vastassa herättyäni, lattialtakin alkaa hävitä viimeiset koiran karvat.
Muistot valtaavat mieleni, mutta tällä kertaa
ne tuovat enemmän iloa kuin surua, hymähdän ja hymyilen.
Tallustan keittiöön ja alan hääräämään aamupalan kanssa.
Banaanit, loppu. Taatelitkin lopussa.
Ei oikeastaan maapähkinävoitakaan eikä muita perusaamupalatarvikkeita.
Vain yksi lähes ylikypsä avokado ja pakasteesta löydettyjä omatekemiä burgerisämpylöitä.
Laitan rakkausteetä keittymään ja pian keittiössä vallitsee ruusun, laventelin ja kamomillan tuoksu. Pian aamupala onkin jo valmis, ja menen tavallisesta poiketen nauttimaan
sen olkkarin lattialle aurinkoon. Hengitän syvään sisään ja ulos,
Tässä on hyvä, tarvitsen vain tämän hetken.
"Change, like healing, takes time." -Veronica Roth
Rakkaudella, Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti