Ensiksi oli hasselpähkinäpussi.
Kaapissa oli ollut jo aika pitkään hasselpähkinäpussi, jolle en keksinyt millään käyttötarkoitusta.
Hasselpähkinät eivät nimittäin ole mitään mun lempipähkinöitä.
Hetken miettimisen jälkeen mieleeni kuitenkin pulpahti oman Nutellan tekeminen.
Siitä sitten heittelin aineksia blenderiin ja surauttelin ne melko tasaiseksi massaksi.
Ja niin syntyi mukanutellaa.
Purkitin pähkinävoin ja laitoin jääkaappiin odottamaan käyttöä.
No ei kuitenkaan vielä tässäkään vaiheessa tehnyt erityisesti mieli tätä kuuluisaa hasselpähkinävoita.
Seuraavaksi tuli raakakakkupohja.
Noin viikon päästä olin taas valmis jalostamaan ideaani vähän enemmän eteen päin.
Kaavin nutellan kulhoon, heitin sekaan aineksia, joiden ajattelin sopivan yhteen, painelin massan vuoan pohjalle ja laitoin jääkaappiin.
Tarkoituksena oli tehdä raakakakku, mutta inspiraatio täytteen suhteen ei iskenyt.
Raakakakun pohja odotteli viikon vuoassa koskemattomana, kunnes päätin valmistaa kakun loppuun.
Puutelistalle paljon ravintorikkaita ainesosia ja kakkutehdas käyntiin, vihdoinkin.
Sitten tuli raakakakku.
Kakun pohjan tein tosiaan aika suurinpiirteisillä mitoilla, joten jos valmistat kakkua, niin suosittelen käyttämään apuna myös omaa arvioita ainesten määrästä
(esim. arvioimalla pohjan koostumusta - jos taikina pysyy pyöriteltäessä kasassa, eikä ole liian tahmainen, niin pohja on täydellinen.)
Mansikka-suklaa-nutellaraakakakku (noin 20 cm vuoka)
Nutella
100 g hasselpähkinöitä
noin ½ dl raakakaakaojauhetta
noin ½ dl agavesiirappia
noin 5 tippaa vaniljauutetta
mantelimaitoa blendaukseen
Pohja
omatekemä nutella
noin 5 tuoretaatelia
noin 2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
kourallinen, reilu ½ dl kaakaonibsejä
Mansikkatäyte
2 dl cashewpähkinöitä
noin 1 rkl sitruunamehua
noin 5 tippaa vaniljauutetta tai ½ tl vaniljajauhetta
reilu ½ dl sulaa kookosöljyä
½ dl agavesiirappia
*noin 2 dl sulatettuja tai tuoreita mansikoita
Suklaatäyte
1 kypsä avokado
½ kypsä banaani
2-3 rkl sulaa kookosöljyä
2 tl lucuma-jauhetta
reilu 1 tl maca-jauhetta
*noin 2 rkl raakakaakaojauhetta
päälle: mansikoita ja kaakaonibsejä
*Jos sulatat mansikat, valuta mehu pois. Täytteestä tulee muuten liian vetistä, eikä se jähmety silloin yhtä hyvin. Lisäämällä enemmän raakakaakaojauhetta, saat enemmän tummaltasuklaalta maistuvan suklaatäytteen.
- Valmista ensin nutella. Sen jälkeen siirry pohjan tekoon. Blendaa kaikki pohjaan tulevat ainekset yhteen ja painele massa 20 cm vuokaan, jossa on leivinpaperi.
- Laita kaikki mansikkatäytteeseen tulevat ainekset, paitsi kookosöljy, blenderiin ja
blendaa tasaiseksi seokseksi. Lisää lopuksi kookosöljy ja blendaa vielä kerran sekaisin.
Maista. Mikäli olet tyytyväinen täytteen makuun, kaada se pohjan päälle
ja levitä nuolijaa apuna käyttäen tasaiseksi kerrokseksi.
- Valmista seuraavaksi suklaatäyte. Heitä aineet blenderiin, kookosöljyä lukuunottamatta,
blendaa tasaiseksi ja maista. Lisää kookosöljy ja surauta vielä seos blenderissä.
Kaada mansikkatäytteen päälle ja tasoita.
- Laita kakku tekeytymään jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mieluiten yön yli.
Koristele kakku mansikoilla ja kaakaonibseillä.
- Nauti herkullinen kakun pala (tai muutama) ja ole kiitollinen siitä,
että joku on joskus keksinyt, kuinka raakakakkuja valmistetaan.
"A healthy outside starts from the inside."
- Robert Urich
Rakkaudella, Elli