perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ei ihan perinteinen juhannus

Lähestulkoon kaikki aiemmat juhannukset olen viettänyt mökillä
 - kaukana kaikkea ja kuitenkin niin paikkojen ytimessä. 
Tämän vuoden keskikesän -juhla poikkesi aikalailla edellisistä city-juhannuksena.

City-juhannukseeni kuitenkin kuului yhtälailla rauhassa oleminen 
ja elämän kauneuden fiilistely hyvässä porukassa.
Kokkailua ja herkullisen, tosin epä-perinteisen, juhannusaterian
 nauttiminen Ainon lattialla tyynyjen päällä Ainon ja Liisan kanssa. 


Valmistelimme ruoat yhdessä ja menu näytti tältä: 

- kevätrullat riisinuudelilla, seesam-tofulla,
 porkkanalla, kurkulla, iduilla ja avokadolla

- spicy maapähkinävoidippi (!) 

- salaatti mangolla, avokadolla, 
salaattisekoituksella ja lehtikaalilla

- uuninektariinit kookoskermalla

- raakasuklaa-drizzle mansikat

 

En ollut perjantaita aiemmin valmistanut itse kevätrullia, 
ja rullat ylitti kyllä kaikki odotukseni. Maku ja keveys yhdistettynä samaan pikku pakettiin. 

Kevätrullien parina loisti herrrrkullinen maapähkinäkastike, johon päätyi: 
sokeroimatonta maapähkinävoita, soijakastiketta, 1 kokonainen chili
 pieneksi pilkottuna siemenet poistettuna ja sweet chili -kastiketta.

 

Kevätrulla-kokeilu ei ehdottomasti jäänyt viimeiseksi kerraksi. 
Rakastan kevätrullien ideaa siitä syystä, että ne saa aina maistumaan erilaisilta kikkailemalla erilaisten täytteiden ja kastikkeiden kanssa - vaikka maapähkinäkastikkeesta en helposti luovukkaan. 

Mites, oletteko te kokeilleet kevätrullien tekemistä? 
Mikäli olette, niin mitkä ovat lemppari täytteitänne tai sooseja? 
Saa jakaa, otan kaikki ideat avosylin vastaan.


"Food, friends and good time."


Rakkaudella, Elli





maanantai 22. kesäkuuta 2015

Every Sunday I'm hustlin'

Juhannus sunnuntaina brunssivapaata ja miten sen käytin? 
Brunssia tehden ja keittiössä touhuten - 
hah, eihän siitä mihinkään pääse: brunssia all day, all night. 

Mulla on selkeesti myös brunssimoodin lisäksi
 joku biisimoodi päällä - are you with me? (clap clap).


Oon nyt ottanut viime viikon vähän kevyemmin ja luonut kiireettömämpää arkea:
 enemmän kotona hengailua ja vähemmän paikasta toiseen ryntäilyä.

Kymmenen tunnin yö-unia kuuden sijasta, nollaus iltalenkkejä ja hömppäsarjoja
 koneella kymmeneen asti näpyttämisen sijasta, mukana kulkevien evässalaattien sijasta istahtanut pöytään nauttimaan maukkaasta ruoasta kunnolla ajan ja ystävien kanssa, 
10 minuutin torkku-unien sijasta olen ottanut kunnon, tosin vähän liiankin pitkiä,
  puolentoista tunnin päikkäreitä, tumbrlin selaamista ja snap-chattailua bilsan kirjan sijasta.


Myönnän, tässä viime aikoina on mennyt vähän liian kovaa. Ja miksikö?
Lähinnä sen takia, etten ole osannut sanoa ei, silloin kun olisi tarvinnut.
 Lähinnä sen takia, että olen halunnut olla joka paikassa
 samaan aikaan toteuttamassa kymmentä upeaa asiaa.

Samaan aikaan olen haaveillut siitä, että olisin yhtä elämän iloinen ja kaikkeen kykenevä Elli,
mutta välillä on pysähdyttävä ja mietittävä omia rajoja. Omaa hyvinvointia ja jaksamista. 

Mikä sitten herätti minut tästä tietynlaisesta super-ihmis-kuplasta?
 Se, että sairastuin lähestulkoon parin viikon sisällä kaksi kertaa
 tappo-vatsatautiin kun taas yleensä sairastun kerran vuodessa.

Ei ehkä ihan normaalia. 

 

Olen tässä viime aikoina vasta oman toiminnan
 ja tekemisien kautta tajunnut, kuinka ääripään tyyppi olen.

Kaikki tai ei mitään-periaatteen mukaisesti juossut ympäri ämpäri.
  Joko täysillä tai ei ollenkaan. Jos eteen tulee loistava mahdollisuus, en voi siitä kieltäytyä. 
Jos tiedän, että joku asia vie lähemmäksi unelmiani, miksen toteuttaisi sitä?
 Ja jos kerta toteuttaisin sen, miksen lähtisi siihen silloin myös sataprosenttisesti mukaan?

Mukaan sataprosenttisesti lähteminen ei kuitenkaan tarkoita omasta hyvinvoinnista tinkimistä. Ääripäisyys on mielestäni täysin ok, jos osaa tunnistaa asiat, joiden kanssa mennä ääripäähän
 - ja valitettavasti oma hyvinvointi ei ole tälläinen, suuntaan eikä toiseen. 

... ja koska jotain kuitenkin kiinnostaa, millä reseptillä kuvan leipä on tehty, niin valmistin sen
muuten samalla kuin To Die For -leivän, mutta tein reseptin kaksinkertaisena, 
käytin veden sijasta puolet mantelimaitoa ja agaven sijasta lorauksen vaahterasiirappia ja jätin öljyt pois. Levitin leivän myös melkein koko pellin kattavaksi ja annoin kohota kunnolla.


"Who's gonna stop me on the road to success, I don't know.
 -- and sometimes I feel like I ain't nothing at all. 
Life is a journey where you stumble and fall. But I'm okay." 
- In Your Arms, Nico and Vinz

Rakkaudella, Elli

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Arkisalaatti goes spicy

Mitä tehdä, kun kaappi ammottaa tyhjyyttä ja jotain pitäisi saada pakattua mukaan evääksi? 
Silloin tartutaan ainesosiin, joita kaapista löytyy ja laitetaan luovuutta peliin. 


Parisen kuukautta sitten tässä keittiössä syntyi ihana arjen pelastaja, nyt jo arkisalaatiksi kastettu, herkku salaatti, joka on kulkenut eväänäni nyt noh, oikeastaan ne parisen kuukautta. 
Arkisalaatti on toiminut luottoeväänä, ja ainekset siihen on ollut
 kaapissa lähestulkoon aina - vaan ei sitten tällä kertaa.

Salaattiin päättyi lopulta aurinkokuivattua tomaattia, kevät- ja ruohosipulia, basilikaa, kikherneitä, avokadoa, kurkkua ja tomaattia sekä ripaus suolaa. Heti jo seuraavana päivänä innostuin
 kuitenkin salaatin upgreidaamisesta ja marinoin kikherneet, ja tarkoituksena oli
 myös paistaa herneet pannulla rapsakoiksi, mutta siihen ei ollut enää siinä vaiheessa aikaa.
 Lopulliseen salaattiin päätyi myös perustomaattien sijasta kirsikkatomaatteja
 ja maukasta salaattisekoitusta perus jäävuorisalaatin sijaan.


Arkisalaatti goes Spicy
(niin monelle kuin maltat tehdä)

kurkkua
kypsiä avokadoja
salaattisekoitusta
kirsikkatomaatteja
kevät- ja ruohosipulia
tuoretta basilikaa
ripaus Kalaharin suolaa
aurinkokuivattua tomaattia

kikherneitä: ekstraneitsytoliiviöljyä, currya, paprikajauhetta, chiliä, 
ripaus Kalaharin suolaa tai vaan ripaus Kalaharin suolaa

lisäksi halutessa: hummusta

- Marinoi kikherneet ja paista halutessasi rapsakoiksi pannulla. 
Pese ja paloittele muut salaatin ainekset, kokoa tarjoiluvatiin/lautaselle/eväsrasiaan ja nauti.


'Weekday salad' goes Spicy:

cucumber
ripe avocados
mixed salad
cherry tomatoes
spring onion and chive
fresh basil
a sprinkle of Himalayan salt
sun-dried tomatoes

chickpeas: extra virgin olive oil, curry powder, paprika powder, chili
, a sprinkle of Himalayan salt or just a pinch of salt

- Marinate the chickpeas and fry in a pan.
Rinse and chop the other ingredients and serve. You can add hummus as well.


"Fresh ingredients make everything tasty."

Rakkaudella, Elli




tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kokko's back


 

Hymyhän siinä tuli, kun keväällä luin somessa Cafe Kokon paluusta Helsingin kahvilamaailmaan. Kokko on nimittäin aina kuulunut Johan & Nyströmin lisäksi all time favourite -kahvilalistallani.

Kokon uusi sijainti on aivan ydinkeskustan tuntumassa, 
Kalevankatu 31:ssä, sisäänkäynti sisäpihan kautta.

Kahvilan menussa on tuttuun tapaan niin makeita kuin suolaisiakin raakaherkkuja: raakakakkuja, -brownieita ja -piirakoita. Listalla on myös erikoiskahveja, teetä, herkullisia mehuja ja smoothieita.

 

Uutukaisetena Kokon menuun on tullut myös Puuraw- raakapuuro eri lisukkeilla. 
Tietty määrä puuroa kaadetaan kuppiin valmiiksi,
 ja puuron saa päällystää itse haluamillaan herkuilla. 

Kun viime viikolla kävimme ihanan ystäväni Lauran kanssa testaamassa puurobaaria, 
lisukkeina oli mustia mulperimarjoja, chiaa, kookoslastuja, kaakaonibsejä,
 kuivattuja banaanikolikoita, cashewlevitettä, riisiproteiinia ja siitepölyä.

Puuraw on mielestäni kokonaisuudessaan ihana idea, mutta itse jäin kaipaamaan omaan puurooni makeutta ja raikkautta - itse puuro ei maistunut nimittäin mielestäni oikein millekkään.

Vaikka Puuraw ei ollut paras mahdollinen elämys, ja näen myös ehdottomasti potentiaalia puurawin parannukseen, niin Kokkoa voin silti kahvilana suositella koko sydämeni pohjasta.


"Kokko, always in my heart."

Rakkaudella, Elli



keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Parahin banskuleipä - The Best Banana Bread

Pari epäonnistunutta varsin kuivaa ja mautonta
 banskuleipä -kokeilua se vaati, ennen kuin tämä mestariteos syntyi.

Taikinan maisteluvaiheessa olin jo varma siitä, että lopputulos ei voi olla
 muuta kuin herkullinen, ja samaa mieltä taisi olla myös äitini,
 joka halusi varmistaa ainakin viiteen eri otteeseen, onko taikina tarpeeksi makeaa
  (ja näiden viiden eri otteen välissä en siis suinkaan lisännyt taikinaan mitään, hehee).

Banskuleipä muistuttaa enemmän kuivakakkua, mutta en vaan millään pääse yli
 banana bread -nimityksestä. Banskuleipä sopii hyvin välipalaksi
 ja juhlavampiin tilaisuuksiin herkun voi valmistaa kakkuvuokaan. 
Ja en voi kuin suositella herkuttelemaan banskuleipää maapähkinävoin kanssa,

 

Parahin banskuleipä

3 kypsää pilkullista banaania
2 dl tuoretaateleita
vähän alle desi mantelimaitoa
1 ½ tl vaniljauutetta

3 dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 ½ dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 rkl psylliumia
ainakin 1 tl kanelia
ripaus Kalaharin suolaa
pari tujausta kardemummaa

koristeluun: pekaanipähkinämurua, banaanisiivu, kaakaonibsejä..

- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

- Blendaa neljä ensimmäistä ainesosaa blenderissä tasaiseksi seokseksi. 
Sekoita kuivat aineet erillisessä astiassa yhteen, lisää banaani-taateliseos
 kuivien aineiden joukkoon. Sekoita lusikan avulla tasaiseksi.

- Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan, koristele halutessasi,
 ja paista uunin keskitasolla noin 40 minuutin ajan. 
Anna banskuherkun tekeytyä mieluiten yön yli, 
nauti maapähkinävoin ja banaanisiivujen kanssa.


The Best Banana Bread 

2 dl dates
1 ½ tsp vanilla extract
3 ripe spotted bananas
a little less than one dl of almond milk

3 dl gluten-free oat flour
1 ½ dl of almond flour
2 tsp baking powder
1 tbsp psyllium
at least 1 tsp of cinnamon
a pinch of  Himalayan salt 
a couple sprinkles of cardamom

for decoration: banana slices, cacao nibs, crushed pecan nuts..

- Preheat the oven to 175 degrees.

- Blend the first four ingredients in blender until smooth mixture.
Mix the dry ingredients together in a separate bowl, add the banana-date-mixture
  among the dry ingredients. Stir until smooth.

- Pour the mixture into a baking sheet lined loaf pan, garnish if desired,
  and bake in the middle of the oven for about 40 minutes.
Slice and top with peanut butter and banana.


"Banana and PB... what a perfect combination."

Rakkaudella, Elli



lauantai 6. kesäkuuta 2015

Just take a deep breath and look around you



 

"If something is important enough, even if the odds are
 against you, you should still do it."-Elon Musk

Rakkaudella, Elli




tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kesälautanen

Kolmas kesäkuuta - kesä siis. Se aika vuodesta, kun ruoanlaitto on 
helppoakin helpompaa. Kaupat pursuavat tuoreista kotimaisista vihanneksista,
 ja noh, niistä perunoista, nimittäin uusista perunoista. 

Meillä jää lähestulkoon aina ylijäämä perunoita illallisella, joita voi sitten helposti käyttää seuraavan päivän lounaaseen. Perunat paloiksi ja pannulle, paistumisprosessin aikana hummuksen ja raikkaan salaatin valmistus: helppo ja herkullinen kesälounas on valmista kymmenessä minuutissa.


Kesäinen perunapannu 

paljon, siis paljon, uusia keitettyjä perunoita
kourallinen tuoreita herkkusieniä
pala kesäkurpitsaa
punasipulia, kevätsipulia

loraus oliiviöljyä paistamiseen

ripaus Kalaharin suolaa
hienonnettua ruohosipulia

halutessa: rouhittua mustapippuria, tuoretta basilikaa tai muita yrttejä

lisäksi: salaattia, hummusta

- Hienonna sipulit. Pilko kesäkurpitsat pieniksi ja herkkusienet neljään osaan. Kuumenna pannu ja kuullota pienessä öljytilkassa viitisen minuuttia miedolla lämmöllä. Lohko keitetyt uudet perunat ja lisää vihannesten joukkoon. Anna perunoiden paistua, kunnes palaset saavat väriä pintaan. Kun paistos näyttää valmiilta, lisää suola, ruohosipuli ja mahdolliset muut mausteet. Kaada lautaselle.

Basilika-hummus

1 tlk kikherneitä valutettuina ja huuhdeltuina
ripaus Kalaharin suolaa
pari lorausta oliiviöljyä
pari kourallista tuoretta basilikaa

- Soseuta ainekset sauvasekoittimella. Maista. 
Lisää öljyä oikeanlaisen koostumuksen aikaansaamiseksi.


"Easy and delicious."

Rakkaudella, Elli