lauantai 6. syyskuuta 2014

Omenalätyt aka kaurapuuroletut

                                Sunnuntai on omalla kohdallani muodostunu lettupäiväksi.
                       Sillä tarkoitan siis sitä, että aloitan sunnuntai -aamun lettujen paistamisella.

                        Samalla kun paistan itelleni kasan lettuja, niin yleensä myös valmistan
                         äiskälle tai siskolle aamupalan, tai runsaamman aamupalan, eli brussin.


                           Sunnuntai on myös hemmottelupäivä - yleensä teen kehonhuoltoa,
                                eli venyttelen tai käyn äitin ja koiran kanssa pitkällä lenkillä
             vaihtamassa paremmin kuulumisia ja vähän palauttelemassa lihaksia viikon treeneistä.
               
                     Vaikka asunkin vielä kotona, niin kaiken kiireen keskellä ei tuu vaan aina
                                                kunnolla istuttua alas ja keskusteltua.


Viime sunnuntaina vegaanilettukokeilu eteni mallikkaasti - 
muodostui kaksi hyvää ja erilaista lettureseptiä, joista toisen jaan myöhemmin.

Tämä lettukasa pääsikin itse äitin testattavaksi, ja äiti keksi näille myös nimen "kaurapuuroletut".
Letut kieltämättä maistuvat hauskalla tavalla vähän kaurapuurolta, mutta lettu muodossa.

Letut eivät ole supermakeita, mutta makeutta pystyy säätelemään päällisillä
 ja lisäämällä taikinaan vähän ekstra makeutusta niin halutessaan.


Omenalätyt aka kaurapuuroletut (noin 6 lettua)

2 dl mantelimaitoa
noin 1  dl omenasosetta
*vanilja-steviatippoja
1 dl gluteenitonta kaurajauhoa

noin 1 tl ceylon-kanelia
ripaus kardemummaa
ripaus Kalaharin suolaa

halutessasi pieni loraus kivennäisvettä

paistamiseen: kookosöljyä

päälle: kaneliomenalohkoja ja vaahtera-/agavesiirappia, pähkinävoita tms.

*Voit halutessasi käyttää stevian sijaan vaniljauutetta ja esimerkiksi vaahtera-/agavesiirappia.

- Sekoita kaikki, paitsi kivennäisvesi tasaiseksi taikinaksi kulhossa.
 Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä noin puoli tuntia

- Kuumenna paistinpannu. Käytä ensin täyttä tehoa (levy 12)
kun pannu kuuma, pudota lämpötila (4-5) ja lisää loraus öljyä. 

- Lisää taikinaan halutessasi loraus kivennäisvettä ennen paistamista, niin letuista tulee rapeampia.

- Paista lettuja pari minuuttia, ja käännä
(kokeile ensin lastalla varovasti, kestääkö lettu)
 sitten toinen puoli.

- Kasaa letut lautaselle ja koristele annos, nauti!


"I'm going to have pancakes with a side of pancakes." 

Rakkaudella, Elli





4 kommenttia:

  1. mitä luulet, toimiiko yhtä hyvin jos käyttää kattilassa keitetyn kaurapuuron jämät tähän? :) äiti keittää mulle ja veljelle joka aamu maitoon kaurapuuroa, josta joskus jää tuon kokoinen annos yli, ja ois iltapäivällä kiva käyttää ne jollain tapaa, jospa tää resepti siihen soveltuisi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti soveltuis! Hehe, ajattelin itseasias vähän aikaa sitten, et tähän sopis kätevästi kans kaurapuuro. En oo ite testannu, mut olettaisin, et jos se kaurapuuro on sellast vähän tönkömpää (varsinkin kun se jähmettyy), niin kannattaa lisätä vähän enemmän nestettä taikinan sekaan! :)

      Poista
  2. Moi!
    Tykkään tosi paljon sun blogista ja resepteistä! Olis kiva, jos tekisit sellaisen ruokapäiväkirjapostauksen! Kärsin itsekin gluteiiniyliherkkyydestä ja olis kiva nähdä sun normaalipäivän syömiset ja saada vähän inspistä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Ihana kuulla, että blogi on mieleen :) Oon itekin ajatellu, et voisin tehä tässä joku päivä ruokapäiväkirjapostauksen, joten tulossa on!

      Poista