Ite oon ollu varmaan viimeks pari vuotta sitten kipee,
mutta nyt tän syksyn flussa-aalto on kyllä iskeny muhunkin.
About viikko flunssan kourissa ja en ees muista millasta on olla terve, hassua.
Kipeenä ollessa teetä on kulunu liiankin monta kupillista päivässä ja kynttilöitä oon poltellu urakalla.
Eilen aamulla päätin turvautua yhteen parhaista hoitokeinoista, eli ruokaan,
ja yhteen lohturuoistani (eli mihin muuhunkaan kuin): puuroon
Oon nyt aika inspiroitunut tästä omppukaudesta, joten varotuksen sananen: blogissa tullaan näkemään lähiaikoina paljon reseptejä, jossa pyöritellään omenoita eri tavalla.
Ruoanlaitossa muutenkin tykkään mennä satokauden mukaan, koska kausihedelmien ja -vihannesten maku on silloin parhaimmillaan, eli toisin sanoen laatu-hinta-taso on kohdallaan. Kun ostaa kausiruokaa niin myös ympäristö kiittää ja samalla on hyvä mahollisuus tulla tukeneeksi paikallista ruokaa!
Takaisin puuroon..
Toisessa puurossa leikittelin tiedostomattomasti aika samoilla mauilla, joita aamupalapatukassakin oli.
Intuutio tuntuu johdattelevan oikeeseen suuntaan, mitä makuihin tulee.
Omenan, kanelin ja maapähkinävoin rinnalle lisäsin vielä mantelin makua.
Puuron kermaisuus tuo pisteen i:n päälle ja kruunaa tän huumaavan makukokonaisuuden.
Nyt kehut sikseen ja itse reseptiin..
PB-omenakaneli -puuro: (1:lle)
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
*1 dl makeuttumatonta mantelimaitoa
*1 dl vettä
ripaus kalaharin suolaa
pari tippaa vaniljauutetta
½ muussattu banaani
1 tl sokeritonta maapähkinävoita
kaneliomenat: 1 omena, kanelia
- Kuutioi omenat, ripottele kanelilla ja laita uuniin tai mikroon,
kunnes omenat ovat pehmeitä
lisäksi: maapähkinävoita
*Voit halutessasi käyttää pelkkää mantelimaitoa. Tällöin saat entistä kermaisemman koostumuksen. Voit valmistaa mantelimaidon itse, tai ostaa sen kaupasta.
- Keitä puuro normaaliin tapaan matalalla teholla ja anna tekeytyä (tee tässä välissä kaneliomenat!) , kunnespuuro paksunee ja näyttää valmiilta. Lisää mausteet.
- Sekoita muussattu banaani ja maapähkinävoi yhteen.
Sekoita seos sen jälkeen kattilassa puuron sekaan
- Kaada tarjoiluastiaan. Lisää omenat päälle ja sirottele maapähkinävoita omenien päälle.
- Nauti puuro lämpimänä (ellet sitten ole kylmän puuron fani)
mantelimaito-lasillisen kera!
Tänään aamulla valmistelin itelleni karamellista kaurapuuroa, jota on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla.
Karemellin maku puuroon tulee ihanista tuoretaateleista (tai no oikeestaan puolituoretaateleista), joita saa kaupan kylmähyllystä heviosastolta ympärivuoden.
Jos ette muuten oo jo maistanu tuoretaateleita, niin ootte missannu kyllä paljon.
Suussasulavat tuoretaatelit on ihan toistaluokkaa niiden kuivattujen kanssa, uskokaa pois.
Karamelli-kaurapuuro (1:lle)
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 dl mantelimaitoa
1 dl vettä
ripaus kalaharin suolaa
karamelli: 3 tuoretaatelia ja noin 2 rkl mantelimaitoa
- Muussaa taatelit haarukalla tasaiseksi (tai käytä sauvasekoitinta/blenderiä)
ja sekoita mantelimaitoa, kunnes muodostuu suht paksua karamellikastiketta
päälle: banaania, pari taatelia ja maapähkinävoita
- Valmista puuro normaaliin tapaan keittämällä ja lisää lopuksi ripaus kalaharin suolaa
- Ota kattila pois levyltä ja sekoita sekaan karamellikastike
- Kaada tarjoiluastiaan ja lisää päällyset, herkuttele!
"You're never fully dressed without a smile."
Rakkaudella, Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti