sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vapaaehtoisesti gluteeniton

        Olen jo jonkin aikaa valmistellut postausta gluteenista,
       ja edelliseen postaukseen tulikin jo kommenttia siitä,
 että miksi ylipäätänsä välttelen gluteenia.
                  
       Minäpä kerron.

                               
  • Gluteeni on proteiini, jota on rukiissa, ohrassa, vehnässä ja puhdistattomassa kaurassa. 
          Noin vuosi sitten jätin gluteenia sisältävät tuotteet lähes kokonaan ruokavaliostani.
                      Halusin kokeilla, tuoko se helpotusta jatkuviin vatsavaivoihini.
                        Vatsa temppuli joka päivä enkä enää jaksanut sitä pelleilyä.
            Kävin terveyskeskuksessa keliakia- ja laktoosi-intoleranssi -testeissä,
           mutta minulla ei todettu kumpaakaan. 
Lääkäri suositteli jatkamaan viljatuotteiden käyttöä ja syömään leipää ainakin pari viipaletta päivässä.

        Vastaanotolla musta tuntui, ettei vatsavaivojani otettu tosissaan, 
varsinkaan sen jälkeen, kun kerroin lääkärille syömishäiriötaustastani. 
Lisätutkimuksia ei olisi ollut kuulema järkevää ottaa, ennen kuin olisin selvittänyt syömishäiriösotkuni (tässä vaiheessahan oireita sh:sta ei enää ollut..)

      Itse olen kokeilunhaluinen ihminen ja halusinkin testata, miten kehoni reagoi jos jättäisin viljat.
                 Vatsani alkoi voimaan huomattavasti paremmin viljojen hylkäämisen jälkeen, vaikka joitain oireita vielä olikin.
                   
       Luulen, että omalla kohdallani on kyse gluteeniyliherkkyydestä,
      joka tuntuu olevan kovin yleistä nykyväestön keskuudessa.

  • Gluteeniyliherkkyydessä gluteeni aiheuttaa henkilölle samankaltaisia oireita, kuin keliakia, mutta suolinukka ei vahingoitu. Gluteeniyliherkkyydestä kärsivä voi halutessaan lopettaa gluteenia sisältävien tuotteiden syönnin, mutta voi myös jatkaa niiden käyttöä.
  • Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa ravinnosta tuleva gluteeni aiheuttaa vaurioita ohutsuolen suolinukkaan. Keliakia on perinnöllistä ja sitä on hoidettava täysin gluteenittomalla ruokavaliolla.
  • Vilja-allergiassa vehnän, rukiin, ohran tai puhdistamattoman kauran proteiini (gluteeni) aiheuttaa allergisen reaktion. Henkilön, jolla on allergia, tulee välttää allergisoivia aineita.
               
      Joistain lähteistä luettuna gluteeniyliherkkyyteen saattaa vaikuttaa geenistö.
   Ihmiset eivät ole alunperin syöneet viljoja - viljojen syönti ja kasvattaminen alkoi vasta noin 
10 000 vuotta sitten, kun keräilijä- ja metsästäjäyhteisöt keksivät tavan, jolla monipuolistaa ruokavaliota  (lisääntynyt metsästys ajoi lajeja sukupuuttoon, 
hedelmät yms vähenivät, väestömäärä kasvoi..)


                Gluteeniyliherkkyys voi kuitenkin olla, ja varmaan onkin, monen asian summa.

        Uskon, että siihen vaikuttaa geenien lisäksi niin ympäristö kuin yksilö itse ruokavalinnoillaan.


  Tällä hetkellä syön aina välillä sellaisia tuotteita, 
jotka sisältävät gluteenia, mutta silloin myös tiedän,
     mitä tuleman pitää (gluteenia sisältävät tuotteet tekevät olostani tukalan useaksi päiväksi)
               
      Onko gluteenittoman ruokavalion toteuttaminen vaikeaa?


           Aluksi varsinkin koin vaikeuksia, kun yritin toteuttaa gluteenitonta ruokavaliota.

          Tuntui, että yhtäkkia mikään tuote ei enää käynytkään.
             Piti jättää kaurapuuro, kaura- ja ruisleipä, täysjyväpasta/-couscous, yms.
 Pian kuitenkin keksin paljon ruoka-aineita näiden tilalle: gluteenittomat kaurahiutaleet, tattari, hirssi
            gluteeniton pasta (tattari-/maissipasta..), itse tehty leipä silloin tällöin, jne.

        Nykyään tutkin kaupassa pakkauksen tarkasti, jos haluan kokeilla jotain uutta tuotetta.
             Todella moni tuote sisältää gluteenia, vaikka sitä ei aluksi tule ajatelleeksi.
     Söin esimerkiksi kerran teriyaki-lohta ja ihmettelin, miksi vatsaoireita alkoi taas ilmaantua.
                  Vilkaisin tuoteselosteen ja kappas kappas, mausteseos sisälsi vehnää.

                     Voisin tehdä joku päivä tänne blogin puolelle erikseen ruokapäiväkirjan,
         josta huomaisitte, että gluteenittoman ruokavalion noudattaminen ei olekaan niin vaikeaa.

           Pahimmat tilanteet ovat yleensä niitä, kun kotona tuoksuu vastapaistettu tuore leipä
                             tai olen brunssilla, jossa ei ole gluteenitonta vaihtoehtoa,
                             tai gluteenia sisältävä vaihtoehto on lähes vastustamaton.
                 
                      Onneksi tilanne parantuu kokoajan niin, että yhä useammassa paikassa
                           gluteenittomien tuotteiden saatavuus lisääntyy ja laatu paranee.


                                                  ..paljonkin kalliimpaa?
                 
        Gluteeniyliherkkyyteen ei tosiaan saa tukia yhteiskunnalta,
          koska gluteenittoman ruokavalion noudattaminen ei ole pakollista
               (pakollista ja pakollista, jos haluaa kärsiä vatsavaivoista niin mikä ettei)
     Keliakiaan tukia saa.

        Yleisesti ottaen gluteenittomat tuotteet ovat hivenen kalliimpia kuin gluteenia sisältävät.
    En kuitenkaan suosittele ketään ostamaan kaupasta pitkälle jalostettuja gluteenittomia tuotteita,
  sillä ne sisältävät pitkän listan lisä- ja säilöntäaineita ja muita ainesosia, josta keho ei hyödy mitään.

          Itse leivottu leipä tulee halvemmaksi, kuin kaupasta ostettu, ja laatukin on parempaa.
        Aikaa se vaatii enemmän kuin kauppareissun tekeminen, mutta on tosiaan sen arvoista.
      Ja ilman leipääkin pystyy elämään, uskokaa tai älkää.

     Kvinoa, tattari ja hirssi ovat kalliimpia kuin perusriisi, -pasta yms,
   mutta kun ajattelee omaa terveyttä ja hyvinvointia, 
niin hivenen kalliimpi hinta on vain pieni seikka.


Mitä sitten syödä?

             Onneksi maailmassa on paljon sellaisia tuotteita ja ruokia, jotka eivät sisällä gluteenia.

 Jos välttämättä haluaa syödä leipää, voi sen leipoa itse esimerkiksi riisi-/manteli-/kookosjauhosta.
   Gluteenittomia pastoja on monenlaista, mutta niissäkin suosittelen vilkaisemaan tuoteselostetta.
         Jos ainesosaluottelo on todella pitkä, tai siinä on sellaisia ainesosia, joita et osaa ääntää,
   niin suosittelen jättämään tuotteen kauppaan.

                Lisäkkeiksi ruoille sopii vielä pastaakin paremmin muun muassa bataatti, peruna,
                   riisi, kvinoa tai salaatti. Jos taas haluat syödä puuroa, voit käyttää siihen
            gluteenittomia kaurahiutaleita tai vaikka tattarihiutaleita.

           Hedelmät, marjat, chiasiemenistä tehty vanukas, erilaiset smoothiet, banaanista tai mistä tahansa hedelmästä tehty jätski ja raakakakut ovat kaikki täysin gluteenittomia.
      Kaikki blogini reseptit ovat myös täysin gluteenittomia!



    Miten itse olen hyötynyt gluteenittomasta ruokavaliosta?

     
                Gluteenista luopumisen jälkeen vatsavaivani hävisivät lähes kokonaan.
              Monet ovat myös kommentoineet ihoani kiiltäväksi ja terveen näköiseksi, ja uskon,
            että gluteenittomuus on myös vaikuttanut ihon laatuuni.
                On myös ihana huomata, että aterian jälkeen olo ei ole väsynyt ja epämukava,
        vaan pikemminkin energinen ja kevyt.

          Kenelle gluteeniton ruokavalio sopii?


                       Gluteeniton ruokavalio sopii oman kokemukseni mukaan kaikille.

                          Suosittelisin ainakin jokaista kokeilemaan kuukauden ajan,
                paraneeko olo täysin gluteenittomalla ruokavaliolla ja tekemään sitten omat
                  johtopäätökset gluteenittoman ruokavalion tuomista hyödyistä omalle kropalle.

      Suosittelen myös lukemaan Robb Wolfin (paleo ravitsemuksen asiantuntija ja biokemisti)
                            kirjasta suomennetun pätkän gluteenittomuudesta täältä.
             Tekstin lopussa gluteenista luopuminen on tiivistetysti, joten lue ainakin loppuosa,
                                             jos et jaksa lukea koko artikkelia!


   Ja niin kuin kuvistakin näet, loppupeleissä gluteenista luopuminen 
     ei tarkoita lempiherkuistasi luopumista vaan uusien versioiden löytämistä!

       "When you feel like quitting: think about why you started."

Rakkaudella, Elli





1 kommentti:

  1. Hei Elli,

    Olen toimittaja ja tekemässä juttua vatsavaivoista ja vatsäystävällisestä ruokavaliosta. Etsin juttuun ihmistä, joka olisi löytänyt ruoasta avun vatsaongelmiinsa. Voisinko jututtaa sinua?

    Mikäli haastattelu sopii sinulle, laita minulle säähköpostia osoitteeseen taru@schroderus.net, niin kerron lisää jutusta ja mediasta, johon se on tulossa.

    yst. Taru

    VastaaPoista