olevan yksi monikäyttöisimmistä ruoista/ruoka-aineista
ja rakkauttani puuroon olen tarinoinut tässä postauksessa.
Välillä mulle tulee sellaisia kausia, että syön lähes joka aamu ihan peruspuuroa,
välillä taas uunipuuroa, joskus tätä ihanan kermaista purkkipuuroa
ja välillä en syö puuroa ollenkaan.
Purkkipuuro. Siis puuroa, jota on tungettu purkkiin?
Ei nyt sentään (ainakaan ihan)
Purkkipuuro aka tuorepuuro, rakkaalla lapsellahan on monta nimeä, right?
Purkkipuuron idea on siinä, että hiutaleita ei keitetä, vaan niiden annetaan olla
yön yli jääkaapissa muhimassa muiden herkkujen kera.
Purkkipuuro on loistava vaihtoehto aamupalaksi, jos aamulla ei hirveästi huvita lähteä kikkailemaan aamupalan kanssa tai ei muuten vaan ole aikaa. Aika ei voi olla enää este aamupalan syömättä jättämiselle, koska tämän herkun pystyy syömään vaikka matkalla töihin.
Purkkipuuron valmistamisessa on vain oma mielikuvitusrajana sen jälkeen kun saa luotua puuroon jonkun peruspohjan ja sopivan koostumuksen omaan makuun.
Puurosta voi tehdä täysin gluteenittoman, vegaanisen ja semiraa'an niin kuin tässä ohjeessakin.
Purkkipuuro (1:lle) |
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
*1 dl manteli-/kookos/kauramaitoa
*1 dl soijajogurttia TAI 1 muussattu banaani
1 rkl chiasiemeniä
*makeutusta
haluamiasi: mausteita (esim ceylonkanelia, vaniljajauhetta, raakakaakaojauhetta..)
..sattumia: pähkinöitä, siemeniä, marjoja (sulaa ihanasti sekaan), superfoodeja, pähkinävoita..
* Kokeile jotain muuta nestettä: tee esimerkiksi itse marjasmoothie/suklaasmoothie
raakakaakojauheesta niin saat vaihtelua peruspohjaan.
Itse suosin soijajogurtin tilalla muussattua banaania/muuta hedelmää,
esimerkiksi sokeritonta omena-/mangososetta.
Makeutukseen voi käyttää noin 1 rkl vaahtera-/agavesiirappia/kookossokeria, steviaa, muussattua banaania tms.
- Sekoita kaurahiutaleet, kasvipohjainen maito ja -jogurtti/hedelmäsose
lusikalla yhtenäiseksi mössöksi
- Lisää loput ainekset ja sekoita, maista, ja jos et ole tyytyväinen makuun, lisää jotain
- Laita puuro purkkiin, sulje korkki ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli
- Aamulla muista herkkusi odottavan sinua jääkaapissa
ja koristele puuro lempipäällysilläsi
- Nauti!
*Kuvassa olevan puuropohjaan olen lisännyt makeutukseksi puolikkaan banaanin ja sekoittanut sekaan noin yhden rkl sokeroimatonta maapähkinävoita. Päälle hetin nektariinipaloja ja pakastevadelmia.
"Good day starts with delicious breakfast."
Rakkaudella, Elli
-
Aijai, kuulostaa ja näyttää niin hyvältä ett taidan lähtä purnukan ostoon ja kokeilla huomiseksi aamuksi jotain aivan uutta eli tätä :P
VastaaPoistaHeh kiitos ja kiva, että menee kokeiluun! :)
Poista