torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluaatto kuvina sekä jouluriisipuuron ohje

Jouluaatto luo aina jotenkin taianomaisen ilmapiirin. Rauha ja tyyneys täyttävät koko kehon
 ja on vaan jotenkin niin hyvä olla - tälläinen fiilis mulla oli eilen. Jouluaattona tein ainoastaan
 niitä juttuja, joista tykkään: treenasin, söin hyvää ruokaa, vietin aikaa rakkaiden kanssa,
 makoilin saunanlauteilla ihanassa lämmössä kynttilän valossa, hääräilin keittiössä ja valokuvasin.



Jouluaaton kruunasi iltakävely kauniissa talvisessa ja lumisessa metsässä äidin, siskon
 ja koirulin, Mimmin kanssa sekä haudalla käynti. Hautausmaa on vaan sanoinkuvaamattoman
 kaunis ja tunnelmallinen pimeässä, varsinkin kun kaikkialle loistaa kynttilät.

Lahjoja sain enemmän kuin olin olettanut ja kaikki tulevat kyllä ahkeraan käyttöön:
kolme upeaa hyvinvointikeittokirjaa, Niken pitkähihaisen treeni-/lenkkeilypaidan,
pari leffalippua, rahaa sekä pussillisen viikunoita ja paketin suklaanappeja.  



Jouluruoalla söin (niin kuin jo aiemmin olin ajatellutkin) herkullisia punajuuripyöryköitä *soijajogurttikastikkeen kanssa, kvinoa-porkkanalaatikkoa, *vihersalaattia, supersuperhyvää *Waldorfin salaattia ja rosollia. Kaikki jouluruoat onnistuivat hyvin ja punajuuripyörykät nousivat yhdeksi lemppariksi. Punajuuripyöryköiden reseptissä olleen korppujauhon korvasin puoliksi gluteenittomalla kaura- ja mantelijauholla. Porkkanalaatikkoon käytin fariinisokerin sijaan kookossokeria ja pinnalle ripottelin mantelijauhoa.

Soijajogurttikastikkeeseen tuli maustamatonta soijajogurttia, ripaus suolaa ja valkopippuria.
Vihersalaatissa oli siemensekoitusta, jäävuorisalaattia, keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja, kurkkua ja cantalopea. Waldorfin salaatin reseptin julkaisen tämän viikon aikana.


Joululounaaksi äiti oli perinteiseen tapaan keittänyt riisipuuron. Riisipuuroa valmistettiin
 kaksi kattilallista: perinteinen maitoon tehty ja toinen vegaaniversiona. Maidoton riisipuuro
oli älyttömän hyvää ja aiotaan kyllä valmistaa sitä muutenkin kuin pelkästään jouluna!
Jäljelle jäänyt riisipuuro maistui joulupäiväaamuna aamupalaksi kylmänä samoilla lisukkeilla.

Tänään menenkin sitten iskälle viettämään joulupäivää ja herkkutelemaan vähän lisää!


Jouluriisipuuro (4:lle)

2 dl vettä
2 dl tummaa puuroriisiä
5 dl mantelimaitoa
5 dl kookosmaitoa 
½-1 tl Kalaharin suolaa

päälle: kookossokeri-kanelisekoitusta, *taatelisosetta ja/tai *kaneliomenoita

taatelisose: muussaa tuoretaatelit mantelimaidon, kanelin, kardemumman ja suolan kanssa soseeksi
kaneliomenat: pilko omenasiivuja, mausta kanelilla ja laita uuniin tai mikroon pehmenemään.

- Kiehauta vesi pinnoitetussa kattilassa ja lisää riisi. 
Anna kiehua pari minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt riisiin.

- Lisää maito ja keitä hiljalleen kannen alla välillä sekoittaen noin 40 minuuttia.
 Lisää suola, sekoita ja maista. Herkuttele puuro haluamiesi päällisten kanssa.


"It is important to remember that we all have magic inside us." 
- J.K. Rowling

Rakkaudella, Elli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti