maanantai 22. joulukuuta 2014

Puolukkapuuro

Muistatteko, kun parisen kuukautta sitten lupasin yrittää tehdä oman version Kokossa herkuttelemastani puolukkapuurosta? 
Vaikkette muistaisikaan, niin silti nyt on aika täyttää lupaus.

Kokossa syömäni puuro toi tosiaan vahvasti mieleen joulun 
ja nyt onkin aika oikea aika syödä jouluruokia - onhan enää kaksi yötä jouluun.

ps. huomenna tulossa vielä ihanan taatelijäätelön
 ja jouluaattona jouluisen täytesuklaan reseptit! 
Huomenna myös viimeiset pikavinkit joulupöydän tarjottaviin.



Oma versioni pääsee mielestäni aika lähelle Kokon puolukkapuuroa: koostumuksessa on pieniä eroja ja alkuperäinen toisin kuin omani, ei sisältänyt banaania. 

Puolukkapuuro on melko tuhtia tavaraa (lähinnä runsaan siemenmäärän takia),
 enkä sen takia suosittele syömään puuroa kerralla hirveitä määriä. Puuron tekemiseen suosittelen vahvaa blenderiä, jotta koostumuksesta tulee mahdollisimman kermainen ja silkkinen. 
Lisäksi vahva blenderi kestää siementen soseuttamisen, eikä hajoa. 

Makeutta suosittelen säätämään oman maun mukaan - vähennä tai lisää kookossokeria siis huoletta! Muutenkaan reseptejä ei tarvitse noudattaa prikulleen ja omaa makuaistia on enemmän kuin suositeltua käyttää.

Äitini toimi maistelijana ja sanoi koostumuksen muistuttavan moussea.
Puuro sopii niin jälkkäriksi, kuin välipalaksikin.


Puolukka-siemenpuuro Ellin tapaan: (noin neljälle)

2 dl auringonkukansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
3-4 rkl kookossokeria
1 tl vaniljauutetta
*½-1 dl puolukkaa
reilu puolikas kypsä banaani

päälle: puolukoita, kookossokeria

halutessa: mantelimaitoa

*Itse käytin puolukat lähes jäisinä. Huuhtelin jäiset puolukat ennen käyttöä kylmän veden alla.

- Soseuta kaikki ainekset yhteen tasaiseksi
 ja kermaiseksi seokseksi vahvalla blenderillä. Maista.

- Kaavi puuro kulhoon, koristele ja
 lisää halutessasi mantelimaitoa puuron sekaan. Nauti.


 "Let it snow."

Rakkaudella, Elli


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti