lauantai 17. lokakuuta 2015

Onnellinen.

Viisi päivää reissussa, ja tajuan jo kuinka onnellinen olen ihan vaan kotona, Helsingissä. 
Oon aiemminkin kyllä käsittänyt, kuinka upeaa elämä täällä on, mutta en ehkä täysin sisäistänyt.


Tuntuu, että välillä pitää mennä aika kauaskin, jotta pystyisi näkemään tilanteen läheltä
 - niin hyvissä kuin huonoissakin asioissa. Jo toiseen maahan matkustaminen saa katsomaan
 asioita toisesta perspektiivistä ja tuomaan entistä suuremman merkityksen entistä pienemmille yksityiskohdille kuin seikoillekin kotona. Tuomaan merkityksen niin pienillekin mutta tarkemmin ajateltuna aika suurillekin asioille kuten omalle pehmeälle ja valkoisin lakanoin pedatulle pedille
 tai aamun starttaaville värikkäille smoothiebowleille ja lounassalaateille.

 Little things together make a difference. 

Olen vaan niin tajuttoman ja älyttömän kiitollinen siitä, kuinka mahtava elämä mulla on täällä Helsingissä, kotona. Ja kun puhun kodista, en tarkoita fyysistä rakennusta, jossa asun, vaan tunnetta, kun tunnen olevani kotona - oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tunne siitä, että olen läheisteni ympäröimänä, ja toisaalta vain tunne siitä että olen niin oikeassa paikassa - paikassa, jossa sydämeni sykkii uusille seikkailuille ja uusien unelmien toteuttamiselle. Paikassa, jota katson lähes yhtä uteliain silmin kuin pieni lapsi katsoo leikkikenttää. Paikassa, jossa mikä vain on mahdollista ja unelmilla ei ole rajoja. Paikassa, jonne koen kuuluvani.

 Täällä mun sydän on. Kotona.


"Home is where my heart is."

Rakkaudella, Elli

4 kommenttia:

  1. IHANA rakas<3 Ikävä jo sua, onneks nähdään huomenna:'))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot.<3 ääh niinpä, ihanaa ihanaa ihanaa nähä!<3

      Poista
  2. Ihana teksti! ♥ Niin usein ne tärkeimpien asioiden merkitykset tajuaa vasta, kun ne on (hetkellisesti) meiltä pois.

    VastaaPoista