maanantai 26. lokakuuta 2015

Such delicious Rice Paper Rolls

Perjantai hurahti nopeasti. Treenasin aamulla, jatkoin iltapäivällä Nyströmille teelle
 ja siitä  Lauralle starttaamaan viikonloppu rennoissa meinigeissä. Kokkailua, kunnolla 
kuulumisten vaihtamista, venyttelyä ja Vain elämää -jakson katsomista suklaista
 maapähkinävoi -smoothieta nautiskellessa. Täydellinen perjantai-ilta accorning to me.

Päädyimme tällä kertaa rullailemaan riisipaperirullia. 
Olen valmistanut rullia vasta kerran aikaisemmin, mikä on sinäänsä ihme, koska rullia helpompaa
 ja nopeampaa ruokaa on aika vaikea löytää. Ainoa aikaavievä vaihe on rullien täytteiden valmistaminen, mutta yhdessä kaverin kanssa siitäkin selviää nopeasti. Kaiken lisäksi on
 ihanaa huomata, kuinka rullien rullaamistekniikka ja visuaalisuus kehittyy tehdessä.


Täytimme rullat kevyesti paistetulla savutofulla, silmusalaatilla, kurkku- ja porkkanasiivuilla, bataatilla ja avokadolla. Alunperin tarkoituksena oli valmistaa täytteeksi bataattipalojen sijasta keitettyä ja maustettua kvinoaa, mutta kvinoa unohtui kaupan hyllyille. 
Bataatti sopi kuitenkin loistavasti rullien sijaan, varsinkin maapähkinävoidipin parina!

 Maapähkinävoidippi valmistui tällä kertaa hieman simppelimmällä tavalla kuin juhannuksena, 
ja ainesosat dippiä varten löytyy luultavasti monelta kaapista jo valmiiksi. Sitä varten, 
että mietitte mitä rullien sisään voisi laittaa, keräsin vinkit seuraavaan listaan:


Mitä siis rullien sisään?

carbsssss: 

riisinuudeleita
keitettyä ja maustettua kvinoaa
uunissa paahdettua bataattia
keitettyä puuroriisiä tai täysjyvä basmatia

prodeksi:

marinoituja (ja paahdettuja) sieniä
paahdettuja pähkinöitä, kuten cashew- tai maapähkinävoimurua
pannulla paistettua savu-, hamppu-, aurinkokuivattu tomaatti -tofua/tempehiä

veggiess:

porkkanaa, kurkkua, avokadoa, paprikaa, sipulia
  (ruoho- ja kevätsipulia, paahdettua sipulia..), selleriä, pinaattia,
 ituja (silmusalaattia!), lehtikaalta, yrttejä, erilaisia salaatteja..

sauces: 

tamaria
cashewtahnaa
tulista maapähkinävoidippiä
vaaleaa, tummaa tai mustaa tahinia
tulista tomaattipohjaista kastiketta (salsan tapaista)


Ihanaa ja rullaavaa alkanutta viikkoa!


Riisipaperirullat:

riisipaperirullia
vettä

 bataatti
loraus kookosöljyä
Kalaharin suolaa

1 pkt savutofua
neitsytkookosöljyä
 jauhettua chiliä
Kalaharin suolaa

porkkanoita
kurkkua
kypsiä avokadoja
silmusalaattia

Spicy peanut sauce:

noin 3-5 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita
jauhettua chiliä
kookossokeria
Kalaharin suolaa
vettä

lisäksi: vihersalaattia

- Pilko bataatit paloiksi. Sekoittele kookosöljyn ja suolan kanssa. 
Laita 225-250 asteiseen uuniin, kunnes bataatti on kypsää.

- Paista savutofuun pannulla rapea pinta ja mausta. 
Pilko porkkanat, kurkut ja avokadot ohuiksi siivuiksi. Valmista maapähkinävoikastike 
sekoittamalla ainekset yhteen. Lisää vettä sen verran, että seos on juoksevaa
 mutta silti suht paksua. Maistele ja lisää mausteita rohkeasti, etenkin suolaa!

- Laita riisipaperilevy lämpimään veteen pehmenemään hetkeksi. Nosta rulla vedestä ja purista ylimääräinen vesi pois. Levitä lautaselle tasaiseksi levyksi, kasaa sopivasti täytettä sisään
  (varo täyttämästä liikaa!), taita rullan reunat ja rullaa kauniiksi suloiseksi rullaksi. 
Valmista seuraavat rullat samalla tavalla. Dippaa kastikkeeseen ja nauti!


Rice Paper Rolls

rice paper rolls
water

sweet potato
some coconut oil
Kalahari salt

1 pkg smoked tofu
coconut oil
chili powder 
Kalahari salt

carrots
cucumber
ripe avocados
sprouts

Spicy peanut sauce:

about 3-5 tbsp unsweetened peanut butter
chili powder
coconut sugar
Kalahari salt
water

In addition: green salad

- Chop the sweet potatoes into pieces. Add some coconut oil and salt, stir.
 Put into a 225-250 degree oven until the sweet potato becomes soft.

- Roast the smoked tofu in a coconut oiled pan with chili and salt until it becomes crispy. Taste.
 Chop the carrots, cucumber and avocado into thin slices. Make the peanut dip by mixing the ingredients together. Add water until you get a right texture. Taste and add spices if needed.

- Put a rice paper sheet in warm water so that it softens. Squeeze the roll, spread
on a plate and fill(be careful not to overfill!). Roll up into a beautiful
 and sweet roll. Dip in spicy peanut dip and enjoy!

//kuvat: @laurarosilla

"Rollin' it"

Rakkaudella, Elli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti