Väsymyksestä, kehon- ja mielenhuollosta

Olen ollut kesän jäljiltä suoraan sanottuna aika rikki. Kesällä vedin itseni todenteolla väsymyksen huipulle, burn-outiin, tai ainakin lähelle sitä. 18-vee ja jo burn-outissa, ei hyvä, ei hyvä. Tein työtä, jota tavallaan rakastin, houstasin brunsseja sunnuntaisin ('lepopäivinä') viidellekymmenelle henkilölle kerrallaan, ja samaisena kesänä yritin vielä valmistautua ylppäreihin, treenasin kovaa, enkä ehtinyt kunnolla palautua treeneistä, puhumattakaan töistä. En pitänyt kunnolla huolta kehon enkä mielen hyvinvoinnista ja no, voin vain nyt myöhemmin todeta, että tulos oli kaukana kauniista. Väsymys alkoi pikku hiljaa kertymään, ja päivät alkoi päivä päivältä enemmän muistuttamaan paikasta toiseen kiireessä juoksemiselta. Elämästä nauttimista(ko)? Tuskin.

Kesällä levon jäätyä vähemmälle, tuntuu, että olen nyt syksyn tullessa tarvinnut lepoa kesänkin edestä. Päiväunia, kevyitä kävelylenkkejä ja joogaa. Ystävien näkemistä, rullailua, venyttelyä ja saunassa makoilua. Pitkiä yöunia. Niin henkistä kuin myös fyysistäkin palautumista.

Havahduin, kun viime viikolla tuttu ohjaaja suosittele pitämään treeneissä kahta selvästi kevyempää viikkoa. Olen kuulemma jaloista sen verran jumissa, että liikeradat jäävät melko vajaiksi, eivätkä liikkeet kohdistu kunnolla haluttuun kohtaan. Jäin ihmettelemään, että tunnenko kroppani todella näin huonosti? Miten en ole itse voinut huomata samaa? Vai onko jumit kroonistuneet niin pahasti,
etten enää edes huomaa niitä? Kävikö kesällä sama hyvinvointini kanssa? 

Vaikka vedinkin kesällä itseni kirjaimellisesti loppuun, olen kiitollinen tapahtuneen antamasta opetuksesta hidastaa ajoissa. Viime kesä kokonaisuudessaan opetti paljon - niin itsestä kuin elämästä yleisestikin. Kesä opetti ottamaan elämässä rennommin ja järjestämään enemmän aikaa itselle. Kesä opetti palautumisen merkityksen ja tärkeyden. Kesä opetti priorisoimaan omaa hyvinvointia. Kesä opetti pitämään huolta itsestä ja päästämään irti kuormittavista tekijöistä. Vaikka tekisikin kuinka unelmatyötä tahansa, ja työtä, jota todenteolla rakastaa, luova breikki on välillä tarpeen - eihän väsyneenä jaksa tehdä oikein mitään eikä nauttia oikein mistään, ei edes työstä jota rakastaa.

Miten sitten toivon, että tulevaisuudessa suhtaudun hektisiin kausiin elämässä? 

Toivon, että opin hölläämään tarpeeksi ajoissa, ja sanoa ei silloin kun tuntuu siltä
 - entistä paremmin. Ja toivon, että opin järjestämään levolle kalenterista samaan tapaan
 aikaa kuin työhommillekin. Pitämään kevyempiä viikkoja ja pitämään huolta palautumisesta. 

Hidastamaan ja hengähtämään silloin kun on tarvis. 

Lauantaina suuntaan Trogirin lämpöön ilman suunnitelman suunnitelmaa ja velvollisuuden velvollisuutta. Juoksemaan pitki rantahietikkoja ja joogaamaan turkoosin veden ääreen. 

Aion vain olla. Olkaa tekin. 

//photos by Krijesa Vuciterna

"Every loss and negative experience is a catalyst for positive change. They aremeant to help us grow and become the people we were meant to be." - Mike Denaro

Rakkaudella, Elli