Niin kuin varmaan olettekin jo huomanneet, niin olen aloittanut
yhteistyön jo kauan tukemani yrityksen, Foodinin kanssa.
Parisen kuukautta sitten Foodin laittoi eri somen kanaviin ilmoituksen, että etsii uuteen
ja uniikkiin Foodin Ambassador -tiimiinsä tiimiläisiä. Innostuin, ja laitoin heti perään hakemuksen.
Pari viikkoa jälkeen päin sain onnekkaasti kuulla, että olin päässyt osaksi upeaa joukkoa.
Itse henkilökohtaisesti olen superinnoissani yhteistyön aloittamisesta,
sillä voin sanoa käsi sydämellä, että jaan Foodinin kantamat arvot sataprosenttisesti.
Puhtaus, ekologisuus ja eettisyys. Unohtamatta laatua, ravintorikkautta ja makua.
Somekanavissani, blogissa, instagramissa @ellieearthling ja facebookissa, yhteistyö tulee näkymään muun muassa erilaisten tuotteiden kokeiluina ja mielipiteinäni niistä, reseptien taituroimisena itsellenikin uusista ja mielenkiintoisista tuotteista, arvontoina ja siten terveellisen elämäntyylin ilosanoman jakamisena eteenpäin. Tiimi osallistuu konkreettisesti myös tuotteiden kehittelyyn,
ja sitä kautta vaikuttaa hyllyillä oleviin tuotteisiin. Heittelemme ideoita
(joskus ei niin konkreettisia ja joskus vähän konkreettisempiakin, heh)
tuotekehittelyn ja muidenkin asioiden, kuten kamppanjoiden, suhteen.
Eilen pidettiin Ambassador-tiimin pikkujoulut ja voin sanoa, että olen ihan älyttömän kiitollinen siitä, että pääsen viettämään aikaa ja jakamaan ajatuksia näin upeiden ihmisten kanssa. Kiitos.
Pssst: käyttämällä koodia "ELLI10" saatte Foodinilta
nettikaupasta kymmenen prosenttia alennusta jokaisesta ostoskerrasta!
...ja loppuun vielä helpon ja herkullisen #SmoothieBowlin ohje:
Vitamiinipommi:
2 kypsää banaania
1 kypsä päärynä
1 tl chlorellaa
pari lehtikaalen lehteä
runsaasti mustikoita
loraus sitruunamehua
ripaus Kalaharin suolaa
ripaus Kalaharin suolaa
vettä sopivaan koostumukseen
lisäksi: macadamioita, parapähkinätahnaa, mustia mulpereita, nibsejä
- Blendaa tasaiseksi. Kaada kulhoon ja nauti!
Vitamin Bomb:
2 ripe bananas
1 ripe pear
1 tsp chlorella
blueberries
- Blendaa tasaiseksi. Kaada kulhoon ja nauti!
Vitamin Bomb:
2 ripe bananas
1 ripe pear
1 tsp chlorella
blueberries
some kale
some lemon juice
water
toppings: macadamias, brazil nut spread, black mulberries, cacao nibs
- Blend until smooth. Enjoy with delicious toppings.
some lemon juice
water
toppings: macadamias, brazil nut spread, black mulberries, cacao nibs
- Blend until smooth. Enjoy with delicious toppings.
"Love food, feel good!"
Rakkaudella, Elli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti