lauantai 28. marraskuuta 2015

Raw Vanilla Caramel Pie

Ah ihanaa. Perjantai-ilta (eli eilinen, hehhe) ja pitkästä aikaa kunnolla omaa aikaa. Lempparisoittolistojen kailottamista, keittiössä hääräilyä ja herkuttelua kynttilöiden
 ja jouluvalojen valossa välillä havahtuen ulkona pauhaavaan myrskyyn. 
Samalla super onnellisena siitä faktasta, että saa itse olla sisällä lämpimässä. 
Nää on taas näitä päiviä kun koko elämä hymyilee ja niin hymyilen mäkin.

Ja ai että mikä teki mun perjantaista vielä tuplasti paremman.
 tittididii-iii: raaka k i n u s k i p i i r a k k a. Kuulitte oikein. K I N U S K I. 

Oon tässä jo varmaan valehtelematta koko syksyn ajan odottanut inspiraatioiskua oman version luomiseen englantilaisherkku banoffeesta. Banaania, toffeeta ja kermaa samassa piiraassa.
Suunnitelmia omaa banoffeeta varten on ollut varmaan tusina, mutta toteutuksia 0. 
Ja nyt kun toteutuskin löytyy, niin voin todeta, että parempaa herkkua voi olla melko vaikeeta löytää.



Reseptiin makua ja superiutta tuo Foodinin pekaanipähkinöitä, mulpereita ja vaniljauutejauhe. Itse en ollut maistanut kyseisen merkin vaniljajauhetta aikaisemmin, mutta tästä lähtien en tuu kyllä varmasti enä käyttämään muuta. Jauhe on silkkisen sileää ja kun kauniin mustavioletin purkin kääntää auki, niin ihana vaniljantuoksu pöllähtää ilmaan. Vaniljajauheen maku on uniikki, melko mieto verrattuna nestemäisiin vaniljauutteisiin. Ajatus vaniljauutteesta tän vaniljajauhekokeilun jälkeen kahistuttaa. Ja en voi olla kehumatta vaniljajauheen lisäksi pekaanipähkinöitä. Isoja, suorastaan täydellisiä ja maukkaita suussa rapsahtavia pähkinöitä. Voittaa muut pähkinät 6-0. Maistakaa. Näiden pähkinöiden jälkeen mikään ei meinaa oo enää ennallaan, ainakaan pähkinöiden suhteen :D


Raaka vanilja-kinuskipiirakka

pohja:

1 1/2 dl mulpereita
*1 1/2 dl taateleita
noin 1 tl vaniljajauhetta
ripaus Kalaharin suolaa

väliin:

pari kourallista mulpereita
1 kypsä banaani siivutettuna
puolikkaan sitruunan mehu

täyte:

1 pkt kookoskermaa
noin 1 1/2 tl vaniljajauhetta
ripaus Kalaharin suolaa
2 dl taateleita + 1 dl vettä

kinuskikastike:

1/2 banaani
1 dl kookosmaitoa
noin 1/2 tl psylliumia
noin 1 tl vaniljajauhetta
noin 1 rkl lucumaa
noin 1 rkl riisinlesejauhetta
noin 1/2 dl kookospalmusokeria
ripaus Kalaharin suolaa

lisäksi: mulpereita, banaanisiivuja, pähkinämurua

*Mikäli et omista vahvaa blenderiä, voit liottaa taateleita puolisen tuntia.

- Valmista ensin pohja blendaamalla pekaanit, vaniljajauhe ja ripaus suolaa muruksi. 
Lisää taatelit ja mulperit. Blendaa, kunnes muodostuu tahmea, mutta silti 
vähän muruinen seos. Painele leivinpaperilla vuorattuun irtopohjapiirakkavuokaan.

- Laita banaanit kulhoon ja pirskottele sitruunamehulla, kääntele ja sekoittele. 
Levitä banaanisiivut tasaisesti pohjan päälle. Lisää päälle pari kourallista mulpereita.

- Valmista seuraavaksi täyte. Blendaa taatelit ja vesi silkkiseksi tahnaksi. Kaada kookoskerma kulhoon, lisää muut täytteen aineet ja vaahdota kuohkeaksi kookoskermavaahdoksi. Maista. 
Levitä mulpereiden päälle, laita jääkaappiin tekeytymään ainakin tunniksi.

- Valmista kinuskikastike blendaamalla kaikki ainesosat yhteen. Koristele valmis piiras kinuskikastikkeella, mulpereilla, banaanisiivuilla ja pähkinämurulla. Nauti!


Raw Vanilla Caramel Pie

base:

4 dl pecans
1 1/2 dl mulberries
*1 1/2 dl dates
about 1 tsp vanilla
Kalahari salt

fillings:

some mulberries
1 ripe banana, sliced
some lemon juice

filling:

1 pkg coconut cream
about 1 1/2 tsp vanilla
Kalahari salt
2 dl dates 1 dl water

caramel sauce:

1/2 banana
dates
1 dl coconut milk
about 1/2 tsp psyllium
about 1 tsp vanilla
about 1 tbsp lucuma
about 1 tbsp tocotrienols powder
noin 1/2 dl coconut sugar
Kalahari salt

toppings: mulberries, sliced banana, crumbled nuts

*If you don't own a strong blender, soak the dates before blending them with nuts.

- Prepare the base by blending pecans, vanilla powder and a pinch of salt. 
Add dates and mulberries. Blend until the mixture is sticky but still a bit crumbly. 
Press to spring form pie pan (?) lined with a baking sheet.

- Put the bananas in a bowl and sprinkle with lemon juice, stir. 
Spread the slices evenly over the base. Sprinkle with mulberries.

- Prepare the filling next. Blend dates and water to silky mixture. Pour the coconut cream 
into a bowl, and add the date sauce, salt and vanilla. Whip until you get super creamy coconut foam. Taste. Spread over the bananas and mulberries. Put into the fridge for at least an hour.

- Prepare the caramel sauce by blending all the ingredients together. 
Decorate the pie with caramel sauce, mulberries, banana slices and crumbled nuts. Enjoy!


"Banana, toffee and cream. Banoffee."

Rakkaudella, Elli 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti