sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Gingerbread Cake Pops

Joulukuu menee kuukautena aina supernopeasti fiilistellessä joulua soittolistojen, 
kanelilla maustettujen suolaisten ja makeiden ruokien, joulusuklaan ja jouluvalojen 
parissa. Jouluteema tulee näkymään arjen lisäksi myös täällä blogin puolella. 

Tulen jakamaan vinkkejä muun muassa pikkujoulujen tarjottavia varten, 
hyvää oloa ja fiilistä tuottaviin joululahjoihin, super herkullisen joulupöytämenun, 
ja vinkit sekä reseptit joulupäivän tunnelmallista kotibrunssia varten. 


Nyt kuitenkin itse The Kakkutikkari-reseptin pariin. Kakkutikkareiden varsinainen massa
 koostuu Foodinin laadukkaista ja luomulaatuisista pekaanipähkinöistä, kookoksesta ja mausteista. 
Makeutta tikkareihin tuo, mikä muukaan kuin, taateli. Raakasuklaakuorrute valmistui tikkarimassan päälle lähinnä flow:n mukaan ja on helposti sovellettavissa omaan makuun sopivaksi. Itse halusin
tehdä kuorrutteesta enemmän maitosuklaan kuin tummista tummimman suklaan makuisen, 
ja kaivattua pehmeyttä suklaaseen tuo tässä reseptissä kookosmanna ja riisinlesejauhe.

Kakkutikkarit on muuten loisto vaihtoehto perinteisille jouluherkkulahjoille, 
kuten vihreille kuulille ja konvehtirasioille. Veikkaan, että nämä suuhun
 sulavat tikkarit maistuvat meinaa myös raakaherkkuihin tottumattomillekin.


Piparkakkutikkarit

1 tl kardemummaa ja kanelia
ripaus Kalaharin suolaa

10 tuoretaatelia

suklaakuorrute:

noin 40 g kaakaovoita
noin 2 rkl vesihauteessa sulatettua kookosmannaa

noin 1 rkl lucumaa
noin 1 rkl kookosnektaria
noin 1-2 rkl riisinlesejauhetta
ripaus Kalaharin suolaa
halutessa kanelia, kardemummaa ja inkivääriä

*Mikäli et ole kova kookoksen fani, voit korvata kookoshiutaleet
 esimerkiksi mantelijauheella, manteleilla tai casheweilla. 

lisäksi: kaakaonibseja, kookoshiutaleita, kvinoamuroja, pähkinä- tai mulperimurua..

- Valmista ensin kakkutikkarit blendaamalla kaikki kuivat aineet yhteen. 
Lisää lopuksi taatelit ja blendaa tasaiseksi, melko tahmeaksi seokseksi. 
Pyörittele kuudeksi palloksi. Pujota raakapallot tikkuihin ja laita jääkaappiin. 
Vinkki: Mikäli pallot ei meinaa pysyä painonsa takia tikuissa, tee pienempiä palloja
 tai tee niin kuin minä - pujota pari rusinaa tukemaan pallon alaosaa niin johan pysyy!

- Valmista suklaakuorrute sulattamalla kaakaovoi ja kookosmanna vesihauteessa. 
Sekoita muut aineekset sulaneen massan joukkoon, maistele ja tee muutoksia oman maun mukaan!

- Kuorruta raakatikkarit suklaalla ja koristele lempiherkuillasi. Laita jääkaappiin jähmettymään. Vinkki: Tikkarit jähmettyvät kauniisti pystyasennossa, esimerkiksi purkin reunaan nojaten!


Gingerbread Cake Pops

3 dl pecans
1 tsp cardamom and cinnamon
1 tsp vaniljaa
Kalahari salt

10 dates

chocolate frosting:

about 40 g cacao butter, melted
about 2 tbsp coconut puree, melted

about 1 tbsp lucuma
about 1 tbsp coconut nectar
about 1-2 tbsp tocotrienols
1-2 tbsp raw cacao powder
some Kalahari salt
cinnamon, cardamom and ginger

*If you aren't a huge fan of coconut, you can substitute 
coconut flakes with almond flour, almonds or cashews.

toppings: cacao nibs, shredded coconut, quinoa pops, crumbled nuts and mulberries

- Make the cake pop mixture first by blending all the dry ingredients together. Add dates
 and blend until the mixture becomes smooth, but quite sticky. Roll into balls. Place in the fridge. 

- Tip: If the balls are not gonna stay due to their weight in the stick, make smaller balls,
 or do as I do: put some raisins to support the ball to the bottom of the stick. 

- Prepare the chocolate frosting by melting cacao butter and coconut puree in water bath. 
When melted, add the other ingredients and taste - add something according to your taste!

- Frost the Cake Pops with chocolate and top for example
 with toppings listed above. Put in the fridge to solidify. 


"Cake and lollipops. Cake Pops."

Rakkaudella, Elli

2 kommenttia:

  1. naaami! (miljoona sydänemojia perään)

    VastaaPoista
  2. Tämä blogisi tulikuin tilauksesta eteeni nyt kun olen etsiskellyt erilaisia joulupöydän pikkuisia herkkuja! Vaikka mitä uusia ideoita löytyy ;)

    http://www.fitnessasenteella.fi/puhdasta/

    VastaaPoista